Lastenhoitaja Antti Salmela jätti vuorotyöt ja palkka putosi 300 euroa – "Ei haittaa, viihdyn niin hyvin" 4.7.2022 7:00
Miten on? – Hesburger kertoo olevansa haluttu työpaikka: viestintäyhtiön arviot kertovat, että maine romahti vuodessa 2.6.2022 13:27
Kolumni | Sunnuntaityöläisen kenkiin – "Itse olen duunari, kaupantäti, ja kaukaiselta tuntuu ajatus, että saisin itse määrätä työssäoloaikani" 1.6.2022 19:00
Raportti: Joka kolmas nuori pelkää työelämän olevan liian raskas – Nämä ovat nuorille tärkeimmät alanvalinnan perusteet 25.5.2022 8:13
Tampereen kaupungin työntekijät lensivät 350 000 kilometriä työmatkoja – 2600 euron hyvityssumma käytettiin uudella tavalla 16.5.2022 21:17
Tampereen yliopiston pääluottamushenkilöt: "Opetukseen varattua aikaa käytetään teknisiin kirjauksiin" 12.5.2022 11:01
Korona havahdutti: Pirkanmaan Osuuskauppa järjestää tunnetaitokoulutusta koko henkilökunnalle – "Edelleen kuulee sitä, että kuuluvatko tunteet työpaikalle..." 9.5.2022 18:00
Lukijalta | Melkoinen palkkalupaus hyvinvointijohtajalle – "En voi olla näkemättä asiassa ristiriitaa erityisesti vastuun osalta suhteessa palkkaan" 8.5.2022 11:00
Saga Nyrén, 33, on saanut jo kymmenkunta palkankorotusta, koska on uskaltanyt kysyä ja osannut perustella pyyntönsä – "Ensimmäisen palkankorotukseni sain jo ennen kuin ehdin pyytää" 18.4.2022 8:00
Nämä 5 asiaa ratkaisevat, saako työnhakija paikan – Osaajapulasta huolimatta yli 50-vuotiaat kohtaavat syrjintää 7.4.2022 14:09
Lapsettomat kokevat syrjintää lomien ja työvuorojen järjestelyissä – "Lapsettomuus ei saa olla syynä siihen, että joutuu joustamaan lapsiperheellistä enemmän" 28.3.2022 14:01
Työolobarometri: Valtaosa kokee työhön keskittymisen sujuvan paremmin etänä kuin toimistolla 24.3.2022 10:29
15:s kerta sanoi Eveliinalle toden kesätyönhaussa – "Tosi poikkeava työhaastattelu, ei sellainen, missä olen yleensä ollut..." 18.2.2022 7:00
Tuore tutkimus: Lasten itseohjautuvuutta korostava opetussuunnitelma lisäsi töitä ja kuormittaa opettajia 16.2.2022 15:32
Alle 1 500 euroa kuukaudessa kokopäivätyöstä – Tällä alalla joka kymmenes tienaa kesätöissä tuon verran 14.2.2022 15:58
"Kollega sai nauttia 17 vuorokautta kiinalaista vieraanvaraa vangittuna karanteenihotelliin" – Suomalaiset urheilutoimittajat kertovat Pekingin olympialaisten poikkeuksellisesta koronakuplasta 4.2.2022 10:16
Oma raha | Minna Vigren, 41, jäi etätyöstä sairauslomalle – päätössotku jätti ilman tuloja 21.2.2023 20:33
Työkone jumiutui, paineilma veti työntekijän peukalon mukanaan – kahdelle syytteet työturvallisuusrikoksesta 18.1.2022 20:00
Kyselyn yllättävä tulos: Hoitajat voivat työssään paremmin kuin alan maineesta voisi päätellä – Sairaanhoitajista 69 prosenttia harkitsee silti työnantajan vaihtoa 14.1.2022 16:01
Näin työryhmä ratkoisi hoitajapulaa – Työryhmän sisällä erimielisyyttä keinoista: "Palkat kuntoon, ei mulla muuta" 14.1.2022 14:20
Miehet pidentävät työuraansa naisia useammin, kertoo tuore tutkimus – Nämä asiat selittävät eroa 22.12.2021 15:49
Tampereen yliopiston keskitetyistä tukipalveluista vähenee 180 tehtävää – 106 irtisanottiin 17.12.2021 12:43
"Vastaanotto on ollut hyvä ja lämmin" – Filippiiniläiset hoiva-avustajat aloittavat Tampereella 15.12.2021 11:30
Uusi laskuri paljastaa työntekijöiden olevan kovilla korona-aikana – Tällaiset keinot auttavat hallitsemaan kiirettä 7.12.2021 12:47
Työelämä | Anton Tuononen, 22, perusti yrityksen päästäkseen metsätöihin – "Mietin, onnistuuko tämä ja minkälaista paperihommaa tässä on" 6.12.2021 8:40
Eveliina, 26, etsii nyt hoitajia töihin Ylöjärvelle – "Haluan kehittää itseäni ja työtäni" 2.12.2021 7:00
Lukijalta | Sosiaalityötä ei saa unohtaa – "Lapset ovat jo todella traumatisoituneita..." 20.11.2021 20:00
Nokian Renkaat nostaa tuotantoa Nokian-tehtaalla – samalla syntyy 80 uutta työpaikkaa 17.11.2021 20:00
Sote-alan työntekijät sanelevat nyt ehtojaan työnantajille Suomessa ja muualla velloo suuri irtisanoutumisaalto – "Nyt on työnhakijan markkinat" 10.11.2021 12:13
Selvitys: Lähes 40 prosenttia työnantajista ei kykene palkkaamaan ulkomaista työvoimaa – Työntekijöiden pitäisi osata suomea 8.11.2021 10:32
Vihjailua, kourimista... Yle: Pelastusalan naiset joutuvat sietämään seksuaalista häirintää, vähättelyä ja jopa naisvihaa – "Kähmijä-ehdottelijat ovat meidän esimiehiä" 27.10.2021 10:58
Etätyöllä yllättävät vaikutukset hyvinvointiin – Näin kävi yöunille ja alkoholinkäytölle 25.10.2021 15:07
Jouluapulaisille tarjolla satoja työpaikkoja – "Hyvä tapa saada ovea auki työelämään" 14.10.2021 15:23
JHL: Lastenhoitajien joukkopako uhkaa päiväkoteja – "He eivät enää jaksa työskennellä vallitsevassa kaaoksessa" 12.10.2021 8:35
Työelämä | Yötyössä on terveysriskejä, mutta sen hyödyt voivat yllättää – öisin työskentelevät kertovat, mikä yövuoroissa vetoaa 5.10.2021 22:00
Kysely: Joka neljäs työntekijä ei saa työnantajalta mitään tukea liikuntaan – Yksi kannustin korostuu ylitse muiden 5.10.2021 13:42
Suomessa todetaan vuosittain noin 1 000 työperäistä syöpää – Varsinkin rakennusalalla puutteita uuden lain vaatimissa syövän ehkäisytoimissa 20.9.2021 16:16
Ravintola- ja puhtauspalveluala kärsii osaajapulasta Pirkanmaalla – Näin kaupunki ja oppilaitokset lähtevät purkamaan ongelmaa 15.8.2021 16:00
Kolumni | Työhön palaaminen on etuoikeus – "Työkyvyttömyyseläkkeellä on yli 130 000 suomalaista" 7.8.2021 19:00