”Työntekijän markkinat” – Pirkanmaalla avoinna yli 12 000 työpaikkaa, katso top 5

Työ: Pirkanmaalla oli elokuun lopulla avoinna yli 12 000 työpaikkaa. Asiantuntijan mukaan nyt kannattaa aktivoitua työnhaussa.

Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin elokuussa erityisesti rakennusalalla. Riina Haapala,

Riina Haapala

Nyt on työnhakijoiden aika aktivoitua, sanoo Pirkanmaan ely-keskuksen ennakointiasiantuntija Juha Salminen.

Pirkanmaalla oli elokuussa avoinna peräti 12 387 työpaikkaa. Työpaikat ovat Salmisen mukaan pääsääntöisesti pitkäkestoisia. Alle kuuden kuukauden pituisia työjaksoja oli 25 prosenttia työpaikoista.

– Loput 75 prosenttia ovat niitä, jotka kestävät vähintään puoli vuotta tai pidempään, Salminen sanoo.

Salmisen mukaan avoimet työpaikat ovat myös täyttyneet. Valtaosa paikoista on haussa viikosta vajaaseen neljään viikkoon. Pois otettuja, täyttämättömiä ja peruttuja työpaikkoja on Salmisen mukaan alle kymmenen prosenttia kaikista työpaikoista.

– Näyttäisi, että niihin saadaan se työntekijä.

Avoimet työpaikat painottuvat keskiasteen työtehtäviin: haetaan kirvesmiehiä, rakennusapulaisia, varastotyöntekijöitä, siivoojia ja lähihoitajia.

– Työntekijällä olisi työntekijän markkinat, jos työnantajat todellisuudessa palkkaavat, Salminen sanoo.

– Tilanne on ihan hyvä ja nyt olisi aika työntekijöidenkin itse aktivoitua ja kun näkee avoimen paikan, niin soittelisi sinne.

Salminen uskoo, että työ löytää tekijänsä.

– Työttömiä on jokaisella alalla sen verran, että aivan varmasti löytyy sopiva henkilö tehtävään kuin tehtävään.

Salminen toteaa, että niin sanotut korkean osaamisen tehtävät, joissa vaaditaan tulosta nostavaa, yritystä kehittävää ja taloutta kasvattavaa henkilöä, ovat asia erikseen. Niin sanottujen normaalien työtehtävien hoitamiseen löytyy Salmisen mukaan työntekijöitä te-hallinnon rekisteristä.

– Se on ihan varma, mutta myös vaatii sen, että työnantajan pitää pikkuisen panostaa hakemiseen ja myös siihen, että kouluttaa ja opastaa tämän uuden työntekijän siihen. Kukaan ei ole valmis syntyessään, Salminen muistuttaa.

Avoimet työpaikat kertovat Salmisen mukaan myös yritysten tarpeesta ja halusta kasvaa. Tämä tarkoittaa Salmisen mukaan sitä, että ”todellisuus täytyisi ottaa käteen”.

– Mitään ei saa, jollei myös panosta siihen ja henkilöstö on paras investointi.

Salminen arvioi, että tilanne näyttää hyvältä ainakin ensi kevääseen asti. Työpaikkojen määrä tulee jossain vaiheessa laskemaan, mutta kokonaisuus näyttää Salmisen mukaan hyvältä: talous kasvaa inflaatiosta riippumatta. Ensi kesänä tilanne voi kuitenin olla jo toinen, Salminen ennustaa.

– Silloin ollaan jo matalasuhdanteessa tai jopa pienessä taantumassa. Kasvun hedelmiä pitäisi poimia kaikkien nyt ja toisaalta, jos saadaan työntekijät menemään työpaikkoihin, välttämättä tämä minun ennuste ei toteudu, vaan jatkuu ehkä yli vuoden.

Kysyntä kuitenkin hidastuu jossain vaiheessa. Salminen sanoo, että siinä vaiheessa on työnantajien tärkeää pitää työntekijöistään huolta ja kouluttaa heitä ja kehittää heidän osaamistaan, jolloin panostetaan seuraavaan kasvuun.

– Vuosi on vaikea ennustaa, kun on globaali talous kyseessä, mikä vaikuttaa tänne viiveellä. Jos keväällä menee hyvin, meillä menee koko loppuvuosi hyvin, mutta jos tänä vuonna globaali talous alkaa sakata, niin ollaan ensi kesänä matalasuhdanteessa.

Avoimet työpaikat

Top 5 elokuussa

Rakennustyöntekijä 573

Muu toimisto- tai laitossiivooja 553

Rakennusapulainen 485

Lähihoitaja 467

Myyjä 437

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut