"Poliiseja jäänee työttömäksi" – Tästä poliisi aikoo tinkiä, jos rahoitus jää valtion talousarvioesityksen mukaiseksi 27.9.2021 15:11
Helsingin taajama-alueiden kameratolppien välähtelyt johtivat reilut 6 500 kertaa liikennevirhemaksuihin kesällä – Pahimmillaan kaahattiin 116 km/h viidenkympin alueella 10.9.2021 20:00
Poliisi huolissaan erityisesti nuorten liikennekäyttäytymisestä: liikenneturvallisuuden vaarantamisissa 25 prosentin kasvu, vaikka liikennettä vähemmän 27.7.2021 12:11
Poliisi valvoo ensi viikolla tehostetusti raskasta liikennettä – Ajo- ja lepoaikojen lisäksi puututaan esimerkiksi kuorman varmistamiseen ja puhelimen käyttöön ajon aikana 16.7.2021 13:34
Poliisi valvoo ajonopeuksia Pirkkalassa koulun lähistöllä – viranomaisilta jo yksi huolestuttava huomio 30.4.2021 9:07
Yli 180 peltipoliisia valmiina pääsiäisen liikenteeseen – poliisi julkaisi 50 päällä olevan tolpan paikan 1.4.2021 12:12
Talvikelit ja liikenteen väheneminen pudottivat onnettomuudet lähes puoleen alkuvuonna – poliisi myös lisäsi valvontaa 26.3.2021 12:11
Poliisi ottaa haalarikamerat käyttöön koko maassa tänä keväänä – kuvaamisesta ilmoitetaan mahdollisuuksien mukaan kuvattavalle henkilölle 10.3.2021 11:25
"Rikkeiden määrä oli edelleen kohtuuttoman suuri" – Poliisin raskaan liikenteen valvonta paljasti lähes 900 rikettä, joista yksi oli yleisin 16.2.2021 10:33
Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä alkavalla viikolla – yhtenä painopisteenä on kuorman varmistaminen 7.2.2021 18:00
Peltipoliisi välähtelee eniten kesän lämmössä, sadesäälläkin vaikutus suomalaisten kaasujalkaan 20.1.2021 13:57
Pikkujoulukauden tehostetut puhallusratsiat alkavat – valvontaa myös ravintoloiden lähellä 20.11.2020 11:29
Kauko-ohjattavalla ajokillaan peltipoliisia räpsyttänyt "Vesa" kertoo IS:ssa, miten kaikki tapahtui: "En olisi mitenkään uskonut" 22.10.2020 14:34
USU: Nopeusvalvontakameroita on jouduttu pitämään poissa käytöstä – valtio menettää ainakin 12 miljoonan sakkotulot 22.10.2020 8:25
Poliisin tehovalvonta paljasti, millä paikoilla autoissa turvavyö jää laittamatta päälle 21.9.2020 12:33
Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille 7.8.2020 15:29
Poliisi puuttuu nyt myös tuulilaseihin kiinnitettyihin härpäkkeisiin – raskaan liikenteen tehovalvonta alkoi tänään 20.7.2020 11:18
Autoilija kaahasi kahtasataa Tampereella – poliisin tutka nappasi useita törkeitä ylinopeuksia viikonloppuna 26.5.2020 17:30
Poliisilta pysäyttävä tilasto: Vakava piittaamattomuus +84%, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen +47% - "Syitä voidaan arvailla" 11.5.2020 19:17