Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä alkavalla viikolla – yhtenä painopisteenä on kuorman varmistaminen

Poliisi valvoo maanantaista alkavalla viikolla raskasta liikennettä tehostetusti kautta maan. Liikennevirasto
Pekka Ruissalo

Pekka Ruissalo

Poliisi valvoo tehostetusti raskasta liikennettä koko maassa ensi viikolla. Valvontajakso alkaa maanantaina ja päättyy sunnuntaina.

Valtakunnalliseen tehovalvontaan osallistuvat kaikki poliisilaitokset. Valvontajakso on samalla osa Euroopan liikennepoliisiverkoston (ROADPOL) Euroopan laajuista valvontateemaa.

Raskaan liikenteen valvonta on yksi poliisille asetetuista liikenneturvallisuustyön painopistealueista vuonna 2021. Valvonnan tavoitteena on liikenneturvallisuuden parantaminen sekä harmaan talouden ja kuljetusrikollisuuden torjunta.

– Valvontaa kohdennetaan aiemmilla valvontajaksoilla havaittuihin selkeimpiin epäkohtiin kuten ajo- ja lepoaikojen noudattamiseen, kuorman varmistamiseen sekä ajoneuvojen kuntoon, poliisitarkastaja Kari Onninen Poliisihallituksesta sanoo.

Valvonnassa puututaan lisäksi muun muassa kuljettajien puhelimien, tablettien ja kannettavien tietokoneiden käyttöön ajon aikana sekä näkökentän esteisiin kuten kojelaudan päälle rakennettuihin ja asennettuihin tasoihin, erityisesti sellaisiin esineisiin ja näköesteisiin, jotka haittaavat kuljettajan näkyvyyttä ajosuunnassa oikealle.

Onnettomuustietoinstituutin (OTI) mukaan korvattiin liikennevakuutuksesta 2018 vuoden aikana 3 353 tiellä tapahtunutta onnettomuutta, jossa oli osallisena raskas ajoneuvo. Näistä 720 tapauksessa raskas ajoneuvo oli ollut myös onnettomuuden aiheuttaja. Vastaavat luvut vuodelta 2019 ovat 3 291 ja 670.

Vuoden 2020 vastaavalla raskaan liikenteen valvontajaksolla tarkastettiin 1 402 ajoneuvoa. Tuolloin pelkästään ajo- ja lepoaikoihin sekä ajopiirtureihin liittyviä rikkeitä havaittiin 310 kappaletta.

Kari Onnisen mukaan tälläkin kertaa tavoitteena on noin 1 500–1 700 ajoneuvon tarkastaminen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut