Aikuismalli Maaria Vannemaa julkaisee Instagramissa lähes päivittäin sensuelleja kuvia: "Kauniita asioita maailmassa ei ole koskaan liikaa"

Maaria Vannemaata kuvaa oma mies Kari Vannemaa, jonka Flickr-tilillä on yli 23 miljoonaa katsojaa. Kari Vannemaa

Seppo Pänkäläinen

Vantaalainen Maaria Vannemaa julkaisee Instassa lähes päivittäin viehättäviä, osin rohkeitakin, mutta hyvän maun rajoissa pysyviä kuvia itsestään. Hän on aikuismalli. Harrastus, jonka hän on aloittanut vasta aikuisiällä, yhdistää perhettä, sillä monet kuvista ovat hänen miehensä Kari Vannemaan ottamia.

– Suurimmaksi osaksi tämä on minulle harrastus, toki maksullisiakin kuvauksia ja vaatekuvauksia on silloin tällöin. Mallina oleminen on minulle rentouttavaa, hyvää vastapainoa työlle ja arjen huolille. Kuvauksissa henki on aina positiivinen ja luottavainen, keskitytään hyvien kuvien tekemiseen. Kauniita asioita maailmassa ei ole koskaan liikaa. Toivon, että kuvillani voin tuoda hiukan lisää positiivisuutta maailmaan, Maaria Vannemaa sanoo.

– Itse iloitsen kauniisti ja taidokkaasti tehdyistä kuvista ja toivon, että ne ilahduttavat myös muita ihmisiä. Palaute kuvista onkin ollut positiivista ja ystävällistä. Lähinnä kuvat ovat kuitenkin itseäni varten. Toki olen saanut mahdollisuuden tutustua myös muihin malleihin, sillä kuvien julkaisu ja toisten kuvien katselu on ihan luonnollista "näissä ympyröissä".

Asujen ja ideoiden suunnittelu on sekin kuulemma rentouttavaa. Muusikkona Vannemaalle on kertynyt varsinkin iltapukuja ja korkokenkiä paljon. Niitä hän hyödyntää kuvissa.

– Näin tulee myös pidettyä huolta itsestä, kun pitää olla kuvissa edustava. Kuntosali on kuitenkin minulle täysin vieras paikka, kävelylenkit sen sijaan jokapäiväistä iloa. Mallina oleminen vaatii kuntoa.

Suurimman osan kuvista Vannemaa tekee miehensä kanssa sekä kotimaassa että ulkomailla. Lisäksi hänellä on muutamia niin sanottuja luottokuvaajia sekä joitakin kuvaajia joiden kanssa hän tekee satunnaisesti projekteja.

– Kaikki kuvaajat ovat erittäin ammattitaitoisia. Kuvauksia on 1–2 viikossa. Teemme säännöllisesti mieheni kanssa myös kuvausmatkoja Kreikkaan kuvaajien kanssa. Sellaisten, jotka ovat samalla myös läheisiä ystäviämme.

"Siviilissä" Maaria Vannemaa on muusikko, viulunsoiton opettaja ja suurperheen äiti.

– Elämässä minulle perhe on aina numero 1, musiikki numero 2 ja kuvat numero 3.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. "Koko ajan on pöhinä päällä" – Kukkaispormestari Paulina Ahokas inspiroituu Tampereen tarinasta
  2. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  3. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  4. Koronakevään vaikeuksia hyvitetään – Tampereen kaupunki jakaa risteilylahjakortteja ikäihmisten omaishoitajille
  5. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  6. Kolumni: Kotimaa on mansikkainen – "Kaikki tämä ilman jonotusta ja stressiä, turvallisesti."
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  9. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  10. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  11. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  12. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  13. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  14. Lidlin jakelukeskuksissa kierrätetään kaikki jäte – saivat auditoinnissa korkeimman kierrätysluokituksen
  15. Oma raha: Nelikymppinen Tiina Nykyri hankki muhkean säästön vertailemalla sähkön ja vakuutusten hintoja – "Vielä kun saisi sähkönsiirronkin kilpailutettua"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Iso kiinteistökauppa Kangasalla – Teppo Numminen sijoittaa kuntoutuskeskukseen järven rannalla
  2. Tamperelainen siipiravintoloitsija aikoo tuoda Mike Tysonin Suomeen
  3. Ratikka pääsi Hervannan yöhön – Testiaikatauluun heti muutos: syy lentoliikenteessä
  4. Hervantajärvelle kohoaa 54 asunnon kerrostalo – Erikoisuus ylimmän kerroksen korkeat asunnot, joihin mahtuu parvi
  5. Kokeilu alkaa: Tampereella parannetaan pyöräilymahdollisuuksia, yksinsuuntaistakin kahteen suuntaan – Tunnetko jo nämä uudet liikennemerkit? Täältä niitä löytyy!
  6. Aloite: Keskustan viikonloppupysäköinti ilmaiseksi – "Oikeammin kohdennettu elvytystoimenpide kuin infrainvestointien kiihdyttäminen"
  7. "Ulkonäössä on sekä Nuuskamuikkusta että Harpo Marxia" – Vuoden paras karikatyyrien kohde löytyi Tampereelta, katso riemukkaat kuvat!
  8. "Monet asiakkaat kertoivat käyvänsä nyt meidän tukemisen vuoksi" – Näin kävi Paras Tamperelainen Noutoruoka 2020 -äänestyksessä! Katso top 20
  9. Porvoon ampujaveljesten Tampereen takaa-ajon vaiheet tarkentuivat – Bensavarkaus Ristinarkun Shellillä, viisi laukausta Rantatunnelissa, kahdeksan murhanyritystä...
  10. Euroopan komissiolta synkkä arvio Pirkanmaan koronavaikutuksista – Onko syytä olla huolissaan, Business Tampereen toimitusjohtaja Harri Airaksinen?
  11. Suomen suurin kesätaidetapahtuma alkaa Tampereella lauantaina – Finlayson Art Area 2020 tuo luonnon 200-vuotiaalle tehdasalueelle, katso mitä tapahtuu!
  12. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  13. 568 halusi ratikkakuskiksi Tampereelle – Näin valinnat tehdään ja koulutus etenee
  14. Sinilevätilanteessa radikaali käänne – Pirkanmaalla silti virallisia ja epävirallisia havaintoja
  15. "Koeajoissa havaittiin puutteita ja välinpitämättömyyttä" – Ratikka on tästä viikosta eteenpäin pysyvä osa Tampereen liikennettä: kertaa täältä viisi isoa muutosta!

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.