47- metrinen ratikka aloittaa liikennöinnin lauantaina. Tampereen Raitiotie Oy:n ihmiset kertovat, onko sillä erilaista liikkua Tampereen liikenteessä.
Tampereen ensimmäinen 47 metriä pitkä raitiovaunu aloittaa liikennöinnin huomenna lauantaina. Valman nimen saanut vaunu kulkee silloin linjalla 1. Ensimmäinen vuoro lähtee Hervannan kampukselta kello 8.28.
Kalustopäällikkö Mika Luutikivi ja operatiivinen johtaja Jonna Anttila Tampereen Raitiotie Oy:stä kertovat, onko Valman liikkuminen Tampereen ratikkareiteillä erilaista kuin nykyisten vaunujen.
Mitä kuljettajat ovat kommentoineet 10 metriä nykyisiä pitemmän vaunun ajamisesta Tampereen reiteillä?
– Sen ajaminen ei ole kovinkaan erilaista. Kuljettajat ovat tykänneet siitä, että pitempi vaunu rullaa paremmin ja on rauhallisempi ajettava, Luutikivi kertoo.
Onko reittien varrella kohtia, joissa pitkää ratikkaa pitää ajaa ikään kuin eri tavalla kuin nykyisiä vaunuja?
– Kolme pysäkkiä piti pidentää, mutta muuten rata on alun perinkin suunniteltu pitkät vaunut huomioiden, Luutikivi kertoo.
Paljonko enemmän 47-metrisellä vaunulla on painoa verrattuna 10 metriä lyhyempään ja miten se vaikuttaa vaunun kiihdyttämiseen ja jarruttamiseen?
– Pidempi vaunu painaa hieman yli 10000 kiloa enemmän kuin nykyiset vaunut. Kiihtyvyydessä ja hidastuvuudessa ei ole mitään eroa lyhyempiin vaunuihin. Jarruttamiseenkin on tullut lisää jarruttavia akseleita, Luutikivi muistuttaa.
Onko muiden tienkäyttäjien syytä huomioida joitain asioita eri tavalla, kun liikenteessä on nykyisiä pitempi raitiovaunu?
– Muiden tienkäyttäjien kannattaa aina olla tarkkana liikenteessä raitiovaunujen kanssa ja varsinkin liittymäalueilla ottaa huomioon, että vaunu on poistunut liittymäalueelta ennen kuin lähestyy rataa sekä muistaa omasta kulkutavasta riippumatta liikenneturvallisuussäännöt raitiotieradan läheisyydessä, Jonna Anttila neuvoo.
Kumman ratikkalinjan liikenteeseen Valma tulee ensivaiheessa?
– Lauantaina Valma on linjalla 1. Pääsääntöisesti tämän talven ja ensi kevään aikana pitkiä vaunuja ei normaaliliikenteessä priorisoida kummallekaan linjalle vaan käytetään koko rataverkolla, Anttila kertoo.