Lentopalloliiton puheenjohtaja Lauri Inna kuvailee EM-menestystä systemaattisen kehityksen tulokseksi.
Se oli vähintään 100 000 euron arvoinen voitto.
Suomen miesten lentopallomaajoukkue varmisti maukkaat palkintorahat etenemällä neljän parhaan joukkoon lajin EM-kisoissa. Lentopalloliiton puheenjohtaja Lauri Inna kertoo Italiasta saamiensa tietojen pohjalta, että Euroopan lentopalloliitto CEV maksaa 500 000 euroa Euroopan mestarille.
Hopeamitalisti saa 250 000 euroa, pronssimitalisti 150 000 euroa, neljänneksi jäänytkin 100 000 euroa. Korvaus nelossijasta on saman verran kuin Suomen ansaitsema palkintoraha Euroopan liigan mestaruudesta viime vuonna.
EM-menestyksen taloudelliset vaikutukset eivät tietenkään rajoitu palkintorahoihin. Monissa lajeissa arvokisamenestys on hyväksi esimerkiksi yhteistyökumppanineuvotteluille.
Inna hiukan väistelee kysymystä, minkä arvoinen Italia-voitto oli Suomen maajoukkueelle ja Lentopalloliitolle.
– Nyt pitää olla fokus pelissä, mutta sanotaan, että ei tämä huonoa tee, hän hymähtää.
Inna hehkuttaa, että Suomi palaa sinne, minne se kuuluu. Suomen miesten maajoukkue nähdään vasta historiansa toista kertaa EM-mitalipeleissä, mutta Inna tarkoittaakin laajemmin kovia kansainvälisiä pelejä.
Hän viittaa ensi vuoden Kansojen liigaan, joka Maailmanliigan seuraajana on Innan sanoin ”lentopallon taivas” ja johon Suomi pääsee. MM-kisoihin Suomi etenee massiivisella todennäköisyydellä, olympialaisiin pääsy ei ole haihattelua.
Ja yhdellä voitolla kahdesta ottelusta kirsikaksi kakun päälle tulisi ensimmäinen EM-mitali.
– Tasomme on noussut systemaattisesti. Oli odotuksia, että pääsemme vahvasti eteenpäin lohkostamme, ja ne odotukset toteutuivat hyvin.
– Kun Italia tuli vastustajaksi Kreikka-pelin jälkeen, siinä oli paljon erilaisia, vähän maltillisempia ajatuksia. Nythän miehemme ovat näyttäneet, että heillä ei ole mitään rajaa, Inna kertaa ennakkoasetelmia.
Inna oli kärpäsenä katossa todistamassa, kuinka Suomen sensaatiomainen voitto yllätti Euroopan lentopalloväen. CEVin kongressiin Italiaan tulleet muiden maiden lajiliittojen puheenjohtajat onnittelivat aamusta lähtien ja hiukan ihmettelivät Suomen voittoa Italiasta.
Inna kiteyttää, että mitalipeleihin pääsy on mahtava tilanne.
– Voitimme Ranskan viime vuonna, mitä moni piti yllätyksenä. En lähde veikkaamaan tulosta, mutta tulee todella tiukka peli puolin ja toisin. Hyvällä vastaanotollamme on todella iso merkitys. Jos paketti pysyy teknisesti kasassa, kaikki on mahdollista, Inna käy läpi perjantain välierää.
Hyvä mieli tullee toisestakin tuloksesta: EM-kotikisojen tilinpäätöksestä. Se on toki vielä tekemättä, mutta Inna otaksuu tuloksen olevan niukasti plusmerkkinen. Samoin ennakoi EM-kisojen pääsihteeri Riia Martinoja taannoin Ylen haastattelussa.
Tampereen alkulohko oli lipunmyynnillinen menestys. Viidentoista ottelun alkulohko keräsi kaikkiaan yli 70 000 katsojaa.
Jättitulosta ei Innan mukaan tehdä – esimerkiksi siitä syystä, että järjestäjämaat maksavat järjestämisoikeuksista CEV:lle. Maksu on suuruusluokaltaan puolesta miljoonasta eurosta miljoonaan euroa, Inna haarukoi.