Antti Raanta nähdään Lukon aloittavana maalivahtina ensimmäistä kertaa tällä kaudella.
Jääkiekon Liigassa Rauman Lukko on tukeutunut alkukaudella maalivahti Daniel Saloseen, joka on aloittanut kaikki kuusi ottelua Lukon maalin suulla.
Torstaina putki katkeaa. Veikkauksen sivuilla julkaistun kokoonpanon mukaan Antti Raanta kantaa torjuntavastuun, kun taas Salonen toimii luukkuvahtina. Lukko kohtaa Tapparan.
Raannalle, 37, on kertynyt peliminuutteja ainoastaan JYP-ottelussa pari viikkoa sitten, kun Salonen pommitettiin vaihtoon. Raanta on sittemmin ollut pari peliä poissa kokoonpanosta, joskin viimeksi hän oli kakkosmaalivahtina.
Viime kaudella torjuntavastuu jakautui käytännössä tasan Raannan ja Salosen kesken.
Joukkueet lähtevät muuten ilman muutoksia illan otteluun. Tappara on voittanut neljä edellistä keskinäistä ottelua.
Tappara on sarjassa seitsemäntenä yhdeksällä pisteellä. Lukolla on piste vähemmän, sijoitus on 12:s. Liigassa ei pelata tänään muita otteluita.