Keskiviikkona Liigassa pelattiin neljä ottelua. HIFK sai paranneltua asemiaan hieman, KooKoo puolestaan ei. Lappeenrannassa nähtiin todella viihdyttävä ottelu ja Vaasassa sen vastakohta.
Meksi
Tämän jutun on tehnyt uusi Meksi Urheilumedia.
HIFK–Kärpät: Lyöty HIFK paikkasi haavojaan ehjällä pelillä
Vaikeasti kautensa aloittaneelle HIFK:lle tarjottiin kaikki voiton avaimet käteen, kun toista peliään kahteen päivään pelaava, varamaalivahdillaan Visa Vedenpäällä, 21, aloittanut Kärpät saapui vierailulle levänneiden stadilaisten luokse. Kuten olettaa saattaa, oli pelivalmiudessa suuria eroja ottelun alussa. Liekö kyse väsymyksestä, mutta Daniel Mäkiaho teki avausmaalin punnertamalla vaikuttavasti kärppäpakin ohi, ja pian Ottoville Leppänen sai ampua keskeltä hyökkäysaluetta ylärimaan karmivan kiekonmenetyksen jälkeen. 3–1-voitto tekee nannaa lyödylle HIFK:lle.
Ei tämä HIFK:lta vieläkään täysin ehjä 60-minuuttinen ollut, mutta sentään kauden ehjin. Erikoistilanteet vaativat yhä jumppaamista, ja puolustaja Kasper Puutio oli melkoisen hasardi viivassa. Kärpät puolestaan teki vaikeassa tilanteessa parhaansa, ja Vedenpääkin oli maalilla hyvä.
Joskus vaikeassa paikassa oleva joukkue tarvitsee edes pienen myötätuulen kääntääkseen kurssinsa. HIFK sai otteluohjelmalta lahjaksi edullisen ottelun. Tästä on hyvä rakentaa. Tosin seuraavaksi vastaan asettuu liigan kärjessä majaileva voittamaton JYP. Siinä on haastetta kerrakseen.
SaiPa–Ässät: Työhanskat käsiin ja hommiin
Lappeenrannassa nähtiin vastakkain kaksi ahkeraa ja ronskia duunarijengiä. Molemmat saapuivat Kisapuistoon neljän ottelun voittoputkessa. Ässät vastasi SaiPan hurjaan työmäärään ja onnistui jopa pusertamaan hieman ylimääräistä. Tuloksena oli todella vauhdikas ja viihdyttävä kiekko-ottelu. Ässiltä vietiin jopa kolme maalia videotarkistusten jälkeen, mutta kaksi pistettä matkasi silti Poriin hieman nuhjuisten rankkarien jälkeen.
Ässät on onnistunut avausillan tappion jälkeen kasaamaan vakuuttavia esityksiä illasta toiseen. Jo viiteen otteluun venynyt voittoputki on työnteon ja periksiantamattomuuden hedelmiä. Päävalmentaja Jarno Pikkarainen on luonut Ässiin hyvän kulttuurin.
Seuraavaksi SaiPa ja Ässät pelaavat revanssin Porissa perjantaina.
Voit lukea jutun loppuun uudesta Meksi Urheilumediasta. Tästä juttuun.