Erittäin menestynyt yhdysvaltalainen telinevoimistelija Simone Biles joutui pelottavaan tilanteeseen. Chicagossa miehensä Jonathan Owensin kanssa asuva Biles kertoo videollaan, että kolme naamioihin pukeutunutta miestä murtautui pariskunnan kotiin ja varasti satojentuhansien eurojen arvoisen Porschen. Videolta ei ilmene, oliko Biles paikalla varkauden aikana. Myös tarkka ajankohta jää arvoitukseksi.
Moninkertainen olympiavoittaja kertoo saaneensa autonsa takaisin, tosin hän oli jo ehtinyt ostaa uuden menopelin. Kotiin on hankittu dobermanni vahtikoiraksi.
Pitkään lajissaan menestynyt Biles sanoi reilu vuosi sitten olevansa epävarma, aikooko hän kilpailla Los Angelesin olympialaisissa vuonna 2028. Vastaus pysyi samana tämän vuoden toukokuussa El Pais'n haastattelussa.
Miehensä Owens, 31, pelaa Indianapolis Coltsissa NFL:ssä.