Suomalaiselta NHL-lupaukselta sensaatiomainen temppu

Sport Content

Vielä viime kaudella juniorisarja WHL:ssä pelannut Juuso Välimäki on yllättänyt monet nappaamalla paikan Calgary Flamesin NHL-miehistössä.

Flamesin päävalmentaja Bill Peters kertoi tänään asiasta medialle. 19-vuotias pakki on Flamesin ensimmäisen kierroksen varaus viime vuodelta. Välimäki ei ole vielä pelannut urallaan aikuisten sarjoissa, joten hänen odotettiin aloittavan AHL:n puolelta.

Kiekollinen puolustaja on toiminut urallaan Pikkuleijonien ja Nuorten Leijonien kapteenina.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ismo Alangosta ja Maija Vilkkumaasta tuli rokkikummeja TTT:n Hamletiin – "Kun kerran elämässä pyydetään laulamaan Shakespearen tekstiä, ei siitä voi kieltäytyä"
  2. Wilman käyttöönotto tökkii – Tunnusten luonti ruuhkautti koulujen viestintäjärjestelmän
  3. Miten käy Tampereen Dorikselle ensi vuonna? Vaihtoehtoja on kaksi – "Ei tätä voi mihin tahansa sijoittaa"
  4. Doris oli jälleen ykkönen! – Tässä on Paras Tamperelainen Bilepaikka-äänestyksen TOP20
  5. Finlaysonkin on nyt Live! – Vanhalla tehdasalueella soi koko elokuun, keskiviikkona laulaa Saha
  6. Tullintorin viereen avataan startup-talo – "Tila, joka antaa hyville liikeideoille parhaat mahdollisuudet menestykseen"
  7. "Moni kokee gluteenittoman leivonnan haastavaksi" – Keliakiasta kärsiville leivontakirja, katso resepti Halloum-mansikkasalaattipiirakalle!
  8. Tappara vahvistuu tshekkihyökkääjällä
  9. Ilves jatkaa Veikkausliigaa, Tampereelle tulee vieraita Rovaniemeltä – "Tekemisen taso ei ole riittävä"
  10. "Tänä vuonna odotan joulua enemmän kuin koskaan" – Kansanedustaja Iiris Suomela odottaa lasta
  11. Tampereen kaupungin nuorisopalvelut järjestämään "virallista" mopomiittiä – Letka ajaa Lahdesjärven ABC:ltä Pirkkahallin parkkipaikalle
  12. Ruoka: Vaellukselle ei kannata kantaa vettä porkkanoissa, kuivaa siis ruoasta grammat pois – "Jokseenkin kaiken voi kuivata", kokenut vaeltaja Raija Hentman, 72, sanoo
  13. Keskikorokkeelle ajautunut henkilöauto katkaisi valopylvään Nokialla
  14. Pääkirjoitus: Terveyttä ja tsemppiä – "Se, että viesti meni näin perille kertoo meistä hyvää"
  15. Lukijalta: Absoluuttista tasa-arvoa ei ole – "Luonnon muokkaaminen omiin ideologisiin tarpeisiin on tuhoon tuomittu linja"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. USU: Apteekkien hyllyt jopa tyhjentyneet kasvomaskeista – Kertakäyttömaskista voi joutua maksamaan pari euroa kappaleelta
  2. "Peruslippumme maksaa 2,99 euroa" – Uusi halpabussifirma aloittaa liikennöinnin Helsingistä Turkuun
  3. Koronavuoden Nysse-erikoisuus: talviliikenne alkaa kahtena eri päivänä ja päättyy jo vuodenvaihteessa – Näin bussilinjat muuttuvat, lakkautuksiakin tulossa
  4. Heikki Heinonen selvitti tuulen suunnatkin, kun tuorein vihje Raisa Räisäsen katoamisesta tuli tietoon liittyen Tampereen Hervantajärveen – "Koira haukkui ja veti rantaa kohti..."
  5. Hämeenkadulta kaadetuista lehmuksista tuli hittituote uudessa muodossa – "Myös kotiseuturakkaus, yllätyksellisyys ja ekologisuus puhuttelevat"
  6. Miten käy Tampereen Dorikselle ensi vuonna? Vaihtoehtoja on kaksi – "Ei tätä voi mihin tahansa sijoittaa"
  7. Ruotsalaislehti Aftonbladet kertoi pääministeri Sanna Marinin menneen naimisiin jalkapalloilijan kanssa: nyt vanha TPV-valmentaja kertoo, millainen pelimies Markus Räikkönen oli – "Hän oli tärkeä pelaaja"
  8. Katuruokatori Street Food Fiesta on tulossa Hämeenpuistoon – "Koronavirustilanne saattaa vaikuttaa kansainvälisten kojujen määrään"
  9. Doris oli jälleen ykkönen! – Tässä on Paras Tamperelainen Bilepaikka-äänestyksen TOP20
  10. Tästä se lähtee, Tampere Rock Cityn keikkakalenterin paluu! – Täältä löytyy liveä 5.–11.8.
  11. Ratikka palaa tällä viikolla Hervantaan – Näin jatketaan: syksyllä alkavat tyyppikokeet ja ratikka pääsee asematunneliin saakka
  12. Rodeon myynti on edennyt loppusuoralle – Finlaysonin tilasta kamppailee kaksi yritystä
  13. Poliisi tutkii Toijalan vesiskootterionnettomuutta – epäilee kuljettajia törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, myös vesijetit luovuttanutta epäillään rikoksesta
  14. Hiedanrannan puutarhajuhlat on peruttu – "Emme halua riskeerata kaikkien yhteistä turvallisuutta"
  15. Poliisi pysäytti perjantai-iltana Tampereella henkilöauton, jonka kuljettajaa oli syytä epäillä päihtyneenä ajamisesta – lopulta ratin takaa löytyi mies, jonka kansallisuudesta tai henkilöllisyydestä ei ole mitään käsitystä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.