Kun Janne Auvinen kiersi korkin kiinni, hän huomasi tehneensä palveluksen paitsi itselleen myös läheisilleen.
"Olin seitsemän vuotta sitten poistumassa lääkärin vastaanotolta, kun hän huikkasi minulle ovensuusta: "Janne, sinulla ei vielä ole diabetesta."
Sanat jäivät ärsyttävästi mieleeni. Olin ajatellut mennä kotiin taksilla, mutta päätinkin kävellä.
Sen jälkeen alkoi pitkä, pitkä prosessi.
Ensin pudotin painoa ravitsemusterapeutin avulla 35 kiloa, sitten pääsin lihavuusleikkaukseen ja pudotin vielä 30 kiloa.
Kun opettelin uusia ruokailutapoja ja vertailin kaupassa keittojen kalorimääriä, alkoi äkkiä tuntua aika järjettömältä ostaa jääkaappiin samalla kahdeksan kaljaa.
Satun muistamaan, milloin join viimeksi alkoholia. Olin työmatkalla Berliinissä tammikuussa 2017, ja siellä juhlittiin.
Tiesin, että lihavuusleikkaus olisi edessä parin kuukauden kuluttua, joten ajattelin, että jätän nyt alkoholin pois. Sanoin kaikille, että en ole lopettanut kokonaan, olen vain jonkin aikaa ilman.
Kun paljon myöhemmin sitten tuli se hetki, että kotona oli hyvät pastaruoat esillä ja minulta kysyttiin, otanko lasin viiniä, minun ei tehnytkään sitä yhtään mieli.
Olin kyllä osani maailman alkoholista juonut, kun lopetin. Olin ehtinyt ihan riittävästi sekoilla ja mokailla ja siksi tiesin, ettei alkoholi sovi temperamentilleni ollenkaan. Työskentelen tapahtuma-alalla, jossa rempseä elämä ja kova juhlinta kuuluvat usein asiaan.
Alkoholi ei ehkä vielä ollut minulle täysimittainen ongelma, mutta sukuni historian tuntien siitä olisi tullut sellainen.
Janne Auvinen
Alkoholi ei ehkä vielä ollut minulle täysimittainen ongelma, mutta sukuni historian tuntien siitä olisi tullut sellainen. Olin nähnyt omassa lapsuudenkodissani aivan liian läheltä, miten traumatisoivaa se on perheelle, kun isä juo ja aiheuttaa ongelmia. En halunnut olla samanlainen isä kuin omani oli ollut.
Halusin myös olla olemassa hienoille lapsilleni ja myös mahdollisille lastenlapsilleni – ja ehkä vielä heidänkin lapsilleen.
Vaikken itse enää käytä alkoholia, minulle ei tuota vaikeuksia valita Alkossa viiniä ruokapöytään muiden juotavaksi. Baarissakin voin istua muiden mukana ja juoda alkoholittomia juomia.
Mutta onhan tätä saanut selitellä. Kun ihmiset juovat juhlissa ilmaista viiniä ja itse juon vichyä, minulle saatetaan sanoa, että ota nyt, kun "ilmatteeks saat". Tai kysytään muka vitsikkäästi, että oletko sä raskaana, kun et juo. Kaikkien ilman muuta oletetaan juovan.
En silti missään nimessä ole moralisti enkä katso vinoon, jos joku muu kippaa mukeja. Mutta huolissani saatan joskus olla, kun seuraan tilannetta vierestä.
Suomessa alkoholia juodaan kaikkeen: iloon, suruun, stressinpoistoon – jopa tylsyyteen. Jos tarjolla on ilmaista viinaa, sitä juodaan niin kuin se loppuisi koko maailmasta hetkellä millä hyvänsä.
Laitan käteni kyynärpäitä myöten ristiin siitä hyvästä, että olin jättänyt alkoholin, kun korona iski. Se oli henkisesti niin vaikeaa aikaa etenkin tapahtuma-alalla.
Olen kyllä huomannut, että meidän alallamme monet muutkin ovat lopettaneet alkoholinkäytön kokonaan. Tämä lienee äärimmäisyyksien ala. Se on joko tai.
Tipatonta tammikuuta en aivan ymmärrä, vaikka totta kai sellaista saa minun puolestani viettää. Etenkin, jos se johtaa siihen viisastenkiven löytämiseen, että alkoholi jääkin kokonaan pois. Mutta jos tipaton on pelkkää valmistautumista siihen, että kohta saa taas juoda, siinä ei ole järkeä.
Kun minulta on kysytty, mikä se taika on, että elämäntapamuutoksessa onnistuu, kerron, ettei mitään taikaa ole. Kun omissa aivoissa naksahtaa kytkin siihen asentoon, että nyt riitti, kaikki on sen jälkeen helppoa.
Täytyy yrittää, jotkut sanovat. Minä sanon, että älä yritä, vaan tee. Vain sinä voit tehdä sen.
Olen iloinen siitä, että olen voinut toimia tässä asiassa jonkinlaisena mentorina muille. Siksi olen valinnut avoimen linjan.
Minulle alkoholista luopuminen ei ollut yhtään vaikeaa.
Ylipainoisena ja alkoholia runsaasti käyttävänä olin ollut enimmäkseen koko ajan pahantuulinen. Yhtäkkiä tuntui aivan erilaiselta herätä uuteen päivään. Jumaliste, mikä fiilis! Heräsin aikaisin, olin täynnä energiaa, uusia ideoita ja jaksoin viedä projektit loppuun helpommin kuin ennen. Juhlien jälkeiset aamut eivät enää olleet vaikeita. Sama tilanne jatkuu.
Sekoilut on sekoiltu. Uniapnean takia saatu CPAP-laite on palautettu sairaalaan. Verenpainelääkitys on jätetty pois. Eikä sitä diabetestakaan ole tullut.
Pelkästään se, että näen perheenjäsenten olevan ratkaisustani onnellisia, kertoo minulle, että tämä kannatti tehdä. Vaikkei välittäisi itsestään, voi välittää muista."
Janne Auvinen, 57, toimitusjohtaja, Turku / Hämeenlinna