Hyvinvointi: Monen nepsy-lapsen vanhempi on neuvoton yrittäessään auttaa lastaan – "Koko perhe tarvitsee tukea", neuropsykologi Petriina Munck sanoo

Munckin mukaan kouluihin ja perusterveydenhuoltoon tarvitaan kipeästi lisää tietoa ja taitoa nepsy-ihmisiin liittyen.

Katariina Hakaniemi

Neuropsykiatrisia oireita – eli nepsy-oireita – on arviolta joka kymmenennellä ihmisellä. Ne ovat usein synnynnäisiä ja myös perinnöllisiä. Oireet johtuvat aivotoiminnan rakenteellisesta tai toiminnallisesta poikkeavuudesta tai molemmista.

Nepsy-oireiden kirjo on laaja, ja niitä esiintyy usein päällekkäin. Jollakulla voi olla johtavana piirteenä Asperger ja lievempänä aistiyliherkkyyttä, toisella tic-oireet ja adhd. Tic-oireista puhutaan usein nykimisoireina.

Tilanne elää paljon varsinkin lapsuudessa ja nuoruudessa.

– Lapsen kehitys on kuin liikkuva juna. Jokaisella asemalla voi jäädä joitakin oireita tai piirteitä pois ja tulla jotakin uutta tilalle, kuvailee neuropsykologi ja psykologian tohtori Petriina Munck.

Nepsy-oireet seuraavat ihmistä usein jossakin muodossa läpi elämän.

Perinnöllisyyden vuoksi ei ole tavatonta, että samassa perheessä on useita nepsy-lapsia. Kun tilannetta aletaan kartoittaa, huomataan usein, että myös jommallakummalla tai kummallakin vanhemmalla on ollut samantyyppisiä ongelmia elämässään.

Yleispätevää nepsy-lapsen kasvatusopasta ei voi kirjoittaa.

Petriina Munck

Perhe on voinut tottua erilaisin persoonallisuuden piirteisiin ja ajattelutapoihin.

– Siksi niiden tunnistamiseen voi mennä aikaa, Munck sanoo.

Tukea on usein etsitty pitkään. Munck on huomannut, että moni vanhempi on tilanteeseen erittäin väsynyt ja turhautunut. Apua pitäisi silti hakea ja saada ajoissa, hän muistuttaa.

Nepsy-lapset ovat alttiita kiusaamiselle. Kiusattuun iskostuu nopeasti ajatus siitä, että hän on erilainen ja siksi huonompi kuin muut. Siksi kaiken päälle voi murrosiässä kasautua mielenterveysongelmia, kuten masennusta.

Nepsy-lasten vanhemmista voi usein tuntua siltä, ettei maalaisjärki enää riitä kasvattamaan lasta.

Neuvolan neuvot eivät välttämättä päde nepsy-lapsiin. Kasvatusoppaiden ohjeet voivat vain pahentaa tilannetta. Hyvää tarkoittava vinkki siitä, että levoton lapsi on otettava syliin napakkaan ja turvalliseen otteeseen, voi saada aistiyliherkän lapsen tolaltaan. Toisaalta toinen nepsy-lapsi voi kokea tiukan otteen turvalliseksi.

– Siksi yleispätevää nepsy-lapsen kasvatusopasta ei voi kirjoittaa, Munck sanoo.

Hän neuvoo nepsy-lapsen vanhempia ennakoimaan tilanteita. Lapsella kannattaa kertoa, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tieto rauhoittaa yleensä muitakin kuin nepsy-lapsia.

Munck muistuttaa, että kokonaisvaltaista tukea tarvitaan hyvin monenkirjaviin ongelmiin, ja apua tarvitsee aina koko perhe. Hän pitää vertaistukea erittäin tärkeänä.

– Sen merkitystä me ammattilaiset emme pysty mitenkään korvaamaan.

Kouluihin ja perusterveydenhuoltoon tarvitaan kipeästi lisää tietoa ja taitoa nepsy-ihmisiin liittyen, Munck painottaa.

– Monessa luokassa on jo nepsy-oppilas, ja silti aihepiiri on vieras monille opettajille.

Munckin mielestä ajatus integroidusta lähikoulusta, jota kaikki naapuruston lapset käyvät, on periaatteessa hieno. Nepsy-lapselle iso luokka voi kuitenkin olla liian kuormittava vaihtoehto.

– Kun nepsy-lapsi laitetaan multikeskukseen, jossa ei ole seiniä, selkeyttä ja turvan tuntua, voi seurata katastrofi.

Tukea tarvitsevien lasten pääsy arviointiin ja hoitoon vaihtelee Munckin mukaan paikkakunnittain. Kaikissa kunnissa ei hänen mukaansa ole neuropsykiatrista osaamista, ja tukea kaivattaisiin erikoissairaanhoidon puolelta.

– Ei voi olla niin, että osaamista on vasta erikoissairaanhoidossa. Sen kantokyky ei riitä.

Neuropsykologina häntä kiinnostaa ihmisen toimintakyky enemmän kuin diagnoosi. Hänestä on itsestään selvää, että tukea pitää saada ilman diagnoosiakin.

– Diagnoosi on kuitenkin hyvä juttu silloin, jos se lisää ihmisen ymmärrystä itsestä ja auttaa ympäristöä suhtautumaan ymmärtäväisemmin, Munck sanoo.

Diagnoosista on hyötyä myös, jos sen ansiosta pääsee kuntoutuspalveluiden piiriin.

Monilla nepsy-lasten vanhemmilla on hyvät edellytykset tukea lastaan, mutta osalla ei.

– Joillakin on itselläänkin ollut vaikeuksia oppimisessa, tarkkaavaisuudessa tai vaikka sosiaalisissa suhteissa. Heillä voi olla enemmän haasteita ottaa koppia lapsen koulunkäynnin tai kaverisuhteiden tukemisesta, Munck sanoo.

Neuropsykiatristen oireiden ja piirteiden tunnistaminen tärkeää. Munckin mielestä vielä tärkeämpää on niiden ymmärtäminen ja hyväksyminen.

Nepsy-lapsen kanssa pitää puhua asioista avoimesti ja rohkeasti.

– Lapsen ja nuoren olisi tärkeä kuulla, että kyse ei ole viasta vaan ominaisuudesta, jonka kanssa voi oppia elämään.

Munck muistuttaa, että jokaisella ihmisellä on omat tapansa ja kiinnostuksen kohteensa. Toisilla erityispiirteet ovat vahvempia kuin toisilla. Olemme kaikki eri tavoin omalaatuisia.

Kun mahdollisimman moni ymmärtää tämän, nepsy-ihmisten on helpompi löytää oma tiensä ja elää hyvää elämää.

– Kysymys ei saa kuulua niin, että sopeutuuko nepsy-lapsi yhteiskuntaan. Pitää kysyä, sopeutuuko yhteiskunta siihen, että on olemassa nepsy-lapsia, Munck sanoo.

Se osapuoli joustaa, jolle se on helpompaa.

Hän

Petriina Munck

Neuropsykologian erikoispsykologi (VET), neuropsykologian työnohjaaja- ja kouluttajapätevyys, psykologian tohtori.

Työskentelee Neuropsykologinen kuntoutuskeskus Larmiksessa.

Toimii Suomen neuropsykologiyhdistyksen hallituksessa.

Mistä apua?

Yhdistyksiä ja liittoja

NePsy ry

ADHD-liitto ry

Autismiliitto

Suomen Tourette- ja OCD-yhdistys

www.erityisvoimia.fi

Erilaisten oppijoiden liitto

Aisti ry

Mielenterveyden keskusliitto ry

Suomen neuropsykologinen yhdistys ry

Neurologiset vammaisjärjestöt

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut