Harrastus: ”Paluuta asfaltille ei ole” – Yhä useampi suuntaa juoksulenkillään polulle

Metsässä ajatus ja mieli lepäävät. Tarkkana täytyy kuitenkin olla.

Krista Salonen käy polkujuoksemassa useamman kerran viikossa. Mukaan tarvitaan poluille sopivat juoksukengät ja juotavaa. Sanna Jompero-Lahokoski

Sanna Jompero-Lahokoski

Helsingin Paloheinän metsät ovat asuvalle Krista Saloselle, 27, tuttuja. Polkujuoksua harrastava Salonen käy siellä juoksemassa sekä yksin että polkujuoksuryhmän kanssa.

– Täällä on kattava polkujuoksuverkosto. Lisäksi Paloheinässä on palveluita, kuten kahvila ja vessat.

Salonen tutustui polkujuoksuun ensimmäisen kerran noin seitsemän vuotta sitten. Sitä ennen kestävyysjuoksu hiekalla ja asfaltilla oli ollut tutumpi juttu, mutta kun metsässä juokseminen alkoi lisääntyä kolmisen vuotta, se oli kirjaimellisesti menoa. Polkujuoksusta tuli ykköslaji.

– Metsässä pääsee työpäivän päätteeksi rauhoittumaan paremmin. Polkujuoksuun pitää myös keskittyä. Silloin ei voi ajatella mitään muuta. Koko ajan täytyy olla tarkkana.

Polkujuoksu tarkoittaa nimensä mukaisesti juoksua lähinnä poluilla. Juokseminen tapahtuu lähimetsissä tai vaellus- ja retkeilyreiteillä.

Normijuoksua raskaammassa polkujuoksussa Salosta viehättävät sekä luonto että maisemat.

– Tuntuu, että polkujuoksu ei myöskään ole niin suorittamista kuin juokseminen kadulla.

Polkujuoksulenkkejä kertyy 4–6 viikossa. Kotoaan kantakaupungista Salonen suuntaa usein Keskuspuistoon.

– Kun asuu keskustassa, niin monet lenkit ovat yhdistelmäharjoittelua. Keskuspuistoon on pari kilometriä matkaa. Matkalla sinne saa hyvän lämmön ja sitten pääsee kunnolla poluille.

Lenkkien pituudet vaihtelevat viidestä jopa 35 kilometriin.

Monilla polkujuoksijoilla on mukana pieni reppu, johon mahtuu muun muassa juomapullo. Sanna Jompero-Lahokoski

Polkujuoksun suosio on Helsingin Ladun ja polun polkujuoksujaoksen vetäjän Harri Jantusen mukaan kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana räjähdysmäisesti.

– Innostuneiden määrä on ollut valtava. Harva lajin harrastaja pitää tätä edes juoksuna, vaan enemmänkin elämyksenä. Ja jos kunto on huonompi, niin on ok, että välillä myös kävellään.

Jantunen hurahti lajiin reilut kuusi vuotta sitten sosiaalisen median innoittamana.

– Ja kun kerran kävin kokeilemassa, niin paluuta asfaltille ei enää ole.

Metsäinen maasto on pehmeä ja joustava. Laji sopii myös polvi- ja jalkavaivaisille.

Polkujuoksussa on hyvä olla polkujuoksuun tarkoitetut kengät. Sanna Jompero-Lahokoski

Lajin harrastajien määrä Helsingissä on vaikea arvioida.

– Porukka on pääasiassa sekaharrastajia. He harrastavat kaikkea urheiluun liittyvää. Polkujuoksijoita on ehkä noin 100–200, Jantunen laskee viikoittaisiin yhteislenkkeihin osallistuvia.

– Pyrimme aina siihen, että mukana on vähintään kaksi ohjaajaa. Periaate on, että hitaimpien mukaan mennään. Välillä voidaan pitää taukoja ja kävelläkin. Ketään ei jätetä metsään, Juntunen sanoo.

Noin tunnin kestävien yhteislenkkien pituudet ovat 7–9 kilometriä. Satunnaisesti järjestetään myös vaativampia lenkkejä.

Polkujuoksu

Krista Salosen vinkit

Helsinki: Keskuspuisto ja Paloheinä: ”Molemmista löytyy paljon polkuverkostoja.”

Kivikko, Viikki ja Herttoniemi: ”Voi suositella aloittelijoille. Metsät ovat pienet, eikä niihin voi eksyä. Polut eivät ole merkattuja.”

Lammassaari ja Kuusiluoto: ”Aloittelijalle hyvä. Täällä voi juosta poluilla ja kallioilla.”

Slåttmossen (Jakomäki): ”Simppeliä ja tasaista polkua. Täälläkään ei voi eksyä.”

Muita paikkoja: Espoossa Nuuksio, Oittaa, Luukki, Pirttimäki.

Extreme-lajien harrastajat haluavat viedä itsensä äärirajoille – "Kerran sain viisi tikkiä takaraivoon, kun paiskauduin pää edellä koralliriuttaan", Balilla surffaava Panu, 32, sanoo

”Porukassa on helpompi juosta kuin yksinään” – polkujuoksutapahtumiin tullaan naapurikunnistakin

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut