Hemming on käynyt kahdeksan kertaa Nicaraguassa ja viisi Kuubassa. Muisteltavaa riittää myös muissa kauko- ja Euroopan-matkoissa.
Anne Hemming on päässyt tutustumaan maailman eri kolkkiin hyvin eri tavalla kuin keskiverto turistimatkailija. Se on onnistunut ystävyysseuratoiminnan kautta.
Helsinkiläinen Hemming, 79, on todellinen konkari, sillä hän on sekä kansainvälisen Servas-verkoston että kahden ystävyysseuran jäsen.
Vanhin jäsenyys juontaa 1990-luvun alkuun. Tuolloin Hemming liittyi Servasiin. Se on maailmankansalaisten verkosto, jonka keskeisenä periaatteena on rauhan edistäminen. Järjestö välittää esimerkiksi majoitusta isäntäperheissä eri puolilla maailmaa.
Hemming toimi Servasin Suomen koordinaattorina lähes kymmenen vuotta.
– Osallistuin Servasin yleiskokouksiin, joita järjestettiin joka kolmas vuosi Euroopan lisäksi Guatemalassa, Australiassa, Thaimaassa, Argentiinassa ja Etelä-Koreassa.
Uuden ystävyysseuran aika oli 2000-luvun alussa, kun Hemming innostui Nicaraguasta hyvän ystävänsä tekemän matkan myötä.
– Miten ihmeessä sinä nyt sinne menit, Hemming muistaa kysyneensä.
Ystävä kertoi, että kyse oli Suomi–Nicaragua-seuran neliviikkoisesta elämysmatkasta. Se oli ensimmäinen laatuaan.
– Lähdin toisella kerralla mukaan. Asiaan kuului, että liityin Suomi–Nicaragua-seuran jäseneksi. Se oli vuonna 2004.
Kaikkiaan Hemming on käynyt Nicaraguassa kahdeksan kertaa.
– Joka vuosi meillä on ollut uusi kohde. Matkat ovat olleet pääasiassa lomamatkoja kulttuuritapahtumineen, mutta seuralla on maassa myös erilaisia kehitysyhteistyöprojekteja.
Seura on kerännyt rahaa esimerkiksi managualaiselle lastensairaalalle ja hankkinut tarvikkeita paikalliselle koululle.
Yksi Nicaraguan-matka poiki Hemmingille uuden ihastuksen, Kuuban. Hän ystävystyi parin suomalaisen matkakaverin kanssa, joilla oli myös kaipuu Kuubaan. He keksivät, että pitäisi käydä Kuubassa, ennen kuin maan pitkäaikainen johtaja Fidel Castro kuolee.
Vuonna 2008 tehdyn Nicaraguan-reissun lopuksi nelikko lensi Kuubaan kahdeksi viikoksi.
– Säästin tuohon aikaan lomani aina lomakauden ulkopuolelle. Sain sillä tavalla viikon lisää lomaa, ja matkatkin olivat halvempia, Hemming kertoo.
Ensimmäisen reissunsa jälkeen Hemming on käynyt Kuubassa neljä kertaa. Ystävyysseuran jäseneksi hän liittyi vuonna 2010.
Suomi–Kuuba-seura aloitti Kuubaan ensimmäiset niin sanotut prikaatimatkat eli muun muassa vapaaehtoistöitä sisältävän matkat 1970-luvulla.
Vuonna 2010 tehtiin ensimmäinen Las Tunasiin suuntautunut matka.
– Töitä tehtiin aamupäivisin kello 8–13, sillä lounaan jälkeen oli liian kuumaa jatkaa. Työnteossa meitä auttoi sairaalan järjestämä apujoukko.
Iltapäivisin oli kiertokäyntejä muun muassa maatilalla, kasvitieteellisessä puutarhassa ja korttelikomitean juhlassa. Retkikohteisiin kuului myös Omajan kylä, jossa sijaitsi suomalainen siirtokunta viime vuosisadan alussa.
– Jäljellä on yksi suomalaisen rakentama talo, joka toimii kotiseutumuseona. Siellä on vielä suomalaisten puuseppien tekemiä tarve- ja huonekaluja. Kylän kirkossa on myös heidän valmistamansa kirkonpenkit.
Matkoihin on mahtunut myös yllätyksiä. Erään kerran reissusuunnitelmat menivät täysin uusiksi työläisten mellakoiden vuoksi.
– Ongelmia tuli aina välillä, mutta ne eivät haitanneet. Vaihtoehtoiset suunnitelmat onnistuivat aina.
Anne Hemming ei eläkeläisenä ole enää kovin paljon matkustanut, mutta ystävyysseuroja hän ei ole jättänyt.
– Sekä Nicaragua- että Kuuba-seura ovat mukana jokavuotisilla Matkamessuilla ja Maailma kylässä -tapahtumissa omilla osastoillaan. Toimin Kuuban osastolla, sillä en voi olla kahdessa paikassa samanaikaisesti.
– Tykkään olla myymässä tavaraa ja esittelemässä toimintaa, mutta hallitustehtävät tai vastaavat eivät enää kiinnosta. Niille oli aikansa.
Kuubasta muistuttaa myös rakas tanssiharrastus. Korona-aikana hän on tanssinut salsaa ja merengueta verkkokurssin välityksellä.
Ajatuksissa on poltellut vielä uusikin ystävyysseura.
– Minua on aina kiinnostanut Intia. Olen käynyt Intia-seuran tilaisuuksissa, mutta uutta ystävyysseuraa en enää ota.
Suomalaiset ovat halunneet tutustua eri maihin ja kulttuureihin jo kauan, ennen kuin matkailusta tuli niin arkipäiväistä kuin se nyt on. Yksi tutustumistapa ovat olleet ystävyysseurat.
Ystävyysseura on kansalaistoimintaa, ja sillä tarkoitetaan järjestöä, joka edistää toisen maan tuntemusta ja ylläpitää siihen kulttuurisuhteita.
Suomen ensimmäinen ystävyysseura perustettiin 1880-luvulla. Sen avulla luotiin suhteita suomalaisten ja virolaisten välille.
Vanhimmat nykymuotoiset ystävyysseurat perustettiin Suomen itsenäistymisen jälkeen 1920- ja 1930-luvuilla, kun nuoren valtion kansalaiset halusivat laajentaa maailmankuvaansa.
Toinen buumi oli sotien jälkeen 1940–50-luvuilla ja kolmas 1970-luvulla, jolloin erityisesti Suomi–Neuvostoliitto-seura eli kulta-aikaansa. Sillä oli enimmillään peräti 300 000 jäsentä.
– Ystävyysseurat ovat eläneet aaltoliikettä. Taustalla on kuitenkin aina ollut halu tutustua ja ylläpitää hyviä suhteita eri maihin ja kulttuureihin, sanoo Ystävyysseurojen liitto ry:n puheenjohtaja Markku Lemmetty.
Suomessa toimii nykyisin noin sata eri maiden ja kansojen ystävyysseuraa. Toimintaa on sadoissa paikallisosastoissa. Jäseniä on yhteensä arviolta 60 000.
Ystävällinen suhde voidaan luoda johonkin isoon kansaan, kuten tekee Suomi-Amerikka Yhdistysten Liitto, tai vaikkapa pieneen pohjoisnorjalaiseen kalastajakylään, kuten Pykeijan Ystävät.
– Eniten meillä on ystävyysseuroja eurooppalaisten maiden kanssa. Se on hieman yllättävääkin, sillä maat ovat jo niin tuttuja, Lemmetty sanoo.
Ystävyysseurat ovat mukautuneet aikojen muuttumiseen. Yhteisiä matkoja ei omatoimisten reissujen ja monipuolisten ryhmämatkojen yleistyttyä tehdä enää entiseen malliin.
– Ystävyysseurat levittävät tietoutta kohdemaasta järjestämällä muun muassa kulttuuritapahtumia, kielikoulutusta ja kokki-iltoja, Lemmetty sanoo.
Noin 30 ystävyysseuraa osallistuu vuosittain Helsingin matkamessuille omilla osastoillaan. Moni muukin tapahtuma kerää paljon seuroihin kuulumattomia kävijöitä.
– Kiinalainen uusivuosi on Suomi–Kiina-seuran iso tapahtuma, kun taas Suomi–Intia-seuralla se on Intia-päivä. Edellisen kerran, vuonna 2019, se keräsi Kaisaniemen puistoon jopa 25 000 kävijää, Lemmetty kertoo.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää valtakunnallisten ystävyysseurojen toimintaan avustuksia Veikkauksen voittovaroista. Potti on viime vuosina ollut yhteensä noin kaksi miljoonaa eroa.
Myös monet kaupungit ja kunnat tukevat ystävyysseuratoimintaa.
Iso osa ystävyysseurojen jäsenistä on Lemmetyn mukaan iältään keski-iän ylittäneitä.
– Olemme huomanneet myös aivan uutta kiinnostusta meitä kohtaan. Monet työn perässä Suomeen muuttaneet, ulkomailta puolisonsa löytäneet sekä Suomessa opiskelevat ulkomaalaiset nuoret ovat löytäneet oman maansa ystävyysseuran.