Kotona perheen kanssa Karasti syö kasvispainotteisesti. Syömisessä hänelle tärkeää on myös ruokaseura ja yhteisöllisyys.
M iina Karasti oppi juomaan kahvia 13-vuotiaana tyttönä kotona Mikkelissä. Nykyisin sitä kuluu monta kuppia päivässä, eikä vähiten sen vuoksi, että jyväskyläläinen Karasti, 37, on pappi.
– Papit ja kahvi liitetään kiinteästi yhteen vielä nykyäänkin. Kahvin juonti on suomalaisille luontevaa, ja kahvin äärellä ollaan rennompia. Parhaat keskustelut syntyvätkin tällaisissa epävirallisissa tilanteissa, Karasti sanoo.
Kahvinjuonnin lisäksi pappi pääsee syömään keskivertoa enemmän juhlaruokaa, sillä hänet kutsutaan usein esimerkiksi kastejuhliin ja muistotilaisuuksiin.
– Suomalainen pitopöytäkulttuuri ja sen alueelliset erot ovat tulleet hyvin tutuiksi. Työskentelin aiemmin Kuopiossa, ja siellä juhlapöydässä oli aina karjalanpaistia. Keski-Suomessa sitä on harvemmin tarjolla.
Karastin mukaan papin rooliin liitetään odotuksia myös syömisen suhteen.
– Helposti tulkitaan epäkohteliaaksi, jos pappi ei jostain syystä ota esimerkiksi kakkua. Siinä pitää sitten taiteilla kohteliaan syömisen ja ohuiden kakkusiivujen välillä.
Siinä pitää sitten taiteilla kohteliaan syömisen ja ohuiden kakkusiivujen välillä.
Kahden pienen lapsen äitinä Miina Karasti on tottunut siihen, että arjen keskellä ruoka on ennen muuta helppoa ja nopeaa.
– Olemme sekasyöjiä mutta kasvispainotteisesti. Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän olen alkanut miettiä ruoan eettisyyttä. Kartan kuitenkin ehdottomuutta.
– Kiireessä meilläkin syödään jauhelihaa ja makaronia.
Papin perheessä arki rytmittyy siten, että Karasti on yleensä töissä lauantaisin ja sunnuntaisin.
– Mies hoitaa ruoanlaiton viikonloppuisin ja syö lasten kanssa kolmistaan. Minulla saattaa lauantaisin olla kahdet juhlat, joten kotiin tultuani en jaksa enää syödä.
– Olen vapailla yleensä maanantaisin ja tiistaisin, ja silloin meillä saatetaan syödä vähän paremmin. Alkuviikon ruokana on usein lohta.
Karasti yrittää pitää kiinni säännöllisestä ruokailurytmistä myös viikonloppuisin, kun hän syö juhlaruokia ja makeita leivonnaisia.
– Minulle ei aamuisin ruoka maistu kovin hyvin. Syön kuitenkin yleensä rahkaa ja marjoja, jotta nälkä pysyy loitolla lounaaseen asti.
Karasti on ollut innokas ruoanlaittaja jo pienestä tytöstä. Hän kokeilee mielellään uutta, jotta arkinen ruoanlaitto ei ala kyllästyttää.
– Meillä on työkavereiden kanssa reseptikerho. Jaamme enimmäkseen kasvisruokareseptejä. Olemme monesti ihmetelleet, miten niissä onkin aina juustoa, hän kertoo nauraen.
Ideoita ja ohjeita hän nappaa myös netistä sekä matkoilta.
– Olemme reissanneet aika paljon, ja kotiin tultua on kokeiltu laittaa samaa, mitä matkoilla on syöty.
Esimerkiksi taannoisella Iranin-reissulla perhe maistoi kuivattuja punaherukoita.
– Niitä oli sekoitettu riisiin. Se oli kiva idea ja kokeilimme sitä kotona.
Karastin kokkaamisia yhdistää mausteisuus, mutta kuitenkin niin, että ruoat sopivat myös lapsille.
– Oma lempparini on linssibolognese, kun taas kahdeksanvuotias poikamme tykkää kukkakaali-kookoscurrystä.
Perheen yhteisiin harrastuksiin kuuluu sienestys. Saadusta saaliista Karasti valmistaa risottoa, pastaa, munakasta tai paistosta leivän päälle.
Hänen oma lempisienensä on herkkutatti.
– Kaikista paras on ukonsieni. Olen kerran löytänyt niitä – mutta en kerro mistä!
Omalla pihalla kasvaa marjoja, omenoita, luumuja sekä perunaa ja maa-artisokkaa. Kasvihuoneessa viljellään muun muassa tomaatteja ja lehtikaalia. Isovanhemmat auttavat metsämarjojen keräämisessä.
– Säilömisestä vastaa meillä pääasiassa mies. Hän tekee hilloja, mehuja ja suolakurkkuja ja säilöö sienet ja marjat.
Herkutteluhetkinään Karasti syö mieluiten karkkia ja jäätelöä, kun taas kakut ja pullat kuuluvat vain juhliin. Hän ei myöskään ole kovin innokas leipoja.
Leivistä hänelle maistuu erityisesti lappilainen ohrarieska. Viehtymys siihen on perua Posiolta, josta hänen vanhempansa ovat kotoisin.
– Sitä saa aika harvoin. Olen yrittänyt leipoa sitä itse mutta en ole oikein onnistunut.
Karastille maistuvia Posion herkkuja ovat myös hilloista tehty kiisseli sekä juhlaruokana maistuva poronkäristys.
Lounaaksi Karasti syö yleensä eväitä ja mielellään yhdessä työkavereiden kanssa, sillä ruokaseura ja yhteisöllisyys ovat hänelle tärkeitä.
– Isäni on pappi, ja äitini teki vuorotöitä, joten lapsuudenkodissani ei aina ehditty syödä yhdessä. Mieheni taas on tottunut yhteisiin ruokahetkiin, joten hän on pitänyt niistä kiinni.
– Nykyisin se olen minä, joka ei työn vuoksi pääse ruoka-aikoina aina kotiin.
Karasti muistuttaa, että yhdessä syöminen on myös olennainen osa kristillistä perinnettä.
– Se, kenen kanssa ollaan ja jaetaan ruoka, on merkityksellistä. Onkin harmi, että korona-aikana niin moni juhla on jäänyt pitämättä, eikä ole voitu jakaa yhteistä juhlapöytää.
Bolognese belugalinsseistä
4 annosta
2 porkkanaa
1 sipuli
1–2 valkosipulia
500 g tomaattimurskaa
2–3 dl vettä
1 rkl hunajaa
1 kasvisliemikuutio
2 dl mustia eli belugalinssejä
1–2 rkl balsamiviinetikkaa
150 g creme fraichea
suolaa ja pippuria maun mukaan
Lisäksi pastaa
1. Raasta porkkana, pilko sipuli ja hienonna valkosipuli.
2. Laita raaste ja sipulit kattilaan ja kuullota pari minuuttia öljyssä.
3. Lisää tomaattimurska, vesi, hunaja ja kasvisliemikuutio.
4. Huuhdo linssit kylmässä vedessä ja lisää kattilaan.
5. Keitä noin 20 minuuttia, tai kunnes linssit ovat pehmenneet. Lisää tarvittaessa vettä.
6. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi.
7. Lisää balsamiviinietikka ja creme fraiche ja sekoita tasaiseksi.
8. Lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.
Tarjoile keitetyn pastan kanssa. Ripsottele annoksen päälle parmesaania ja basilikaa.
Juttusarjassa eri alojen ammattilaiset pohtivat suhdettaan ruokaan ja kertovat, miten ammatti vaikuttaa heidän syömiseensä .