Pirkkalan kunnanhallitus käsittelee asiaa ensi viikon kokouksessaan.
Pirkkalan Partolan alueelle on laadittu asemakaavamuutos, joka mahdollistaisi kahden uuden asuinkerrostalokorttelin sekä puistoalueen rakentamisen Naistenmatkantien, Kenkätien ja Veskan korttelin rajaamalle alueelle.
Kaavamuutoksen pinta-ala on yhteensä 20 209 neliömetriä, josta asuinkerrostalokorttelien osuus on 14 077 neliömetriä ja puistoalueiden 2 978 neliömetriä.
Uutta kerrosalaa asuinkerrostaloille olisi yhteensä 27 000 kerrosneliömetriä, ja kortteleihin on mahdollista sijoittaa myös liiketiloja. Pysäköinti on suunniteltu toteutettavaksi korttelikohtaisesti sekä alueen läheisyydessä sijaitseviin pysäköintilaitoksiin.
Asemakaavamuutoksen myötä alueelta poistuisi nykyinen yksityinen liike- ja toimistorakennusten kortteli, jolla on rakennusoikeutta 6 000 kerrosneliömetriä, sekä 9 028 neliömetrin puistoalue. Kaavahankkeeseen liittyy maankäyttösopimus, ja muutokset ovat pääpiirteiltään yhteneväisiä aiemmin nähtävillä olleen asemakaavaehdotuksen kanssa.
Kaavamuutoksen hyväksymistä esitetään valtuuston päätettäväksi, mikäli kunnanhallitus hyväksyy esityksen.