Finlaysonin tehtaanmyymälä Kuninkaankadulla on yrittäjän mukaan päämääräkohde, johin ei vahingossa eksytä.
Tämän viikon lauantaina on kulunut 100 vuotta siitä, kun Finlayson avasi myymälänsä Tampereen Kuninkaankatu 3:n punatiilipintaisessa, kaksikerroksisessa talossa, jossa tänä päivänäkin on Finlaysonin tehtaanmyymälä.
Se on Suomen vanhimpia samassa liiketilassa yhtäjaksoisesti toimineita myymälöitä ja hyvin mahdollisesti Tampereen vanhin.
Finlaysonin yrittäjä ja luova johtaja Jukka Kurttila pitää 100-vuotiasta tehtaanmyymälää yhteytenä yli 200 vuotta sitten Tampereella perustettuun ja muutama vuosi myöhemmin tekstiilialalle ryhtyneen yrityksen historiaan.
Se antaa Kuninkaankadun myymälälle suuren symbolisen merkityksen.
– Ihmiset poikkeavat moniin myymälöihimme spontaanisti, mutta Tampereen tehtaanmyymälä on päämääräkohde. Sinne päätetään lähteä, Jukka Kurttila määrittelee.
Hän muistuttaa, että myymälää ei enää suunniteltaisi vastaavaan sijaintiin, joka on hieman syrjässä ydinkeskustasta eikä ole kauppakeskuksessa tai kivijalassa luontaisen ihmisvirran keskellä.
– Tälle tehtaanmyymälälle on kuitenkin paikka tamperelaisten ja Finlaysonissa aiemmin työskennelleiden ihmisten sydämissä. Moni myymälään tuleva kertoo käyneensä siellä jo lapsena vanhempien tai isovanhempien kanssa, Kurttila toteaa.
Vuonna 1923 valmistunut klassismia edustava liikerakennus on arkkitehtien Bertel Strömmer ja Vilho Kolho suunnittelema.
Myymälätilaa laajennettiin 1980-luvulla viereisen varastorakennuksen alakertaan. Vuonna 2003 toteutetussa restauroinnissa myymälän seiniin, seiniä kiertäviin hyllyihin ja pylväisiin palautettiin alkuperäiset värit. Myymälärakennus on suojeltu asemakaavalla.
– Emme edes haluaisi koskea esimerkiksi myymälän kauniisiin puuhyllyihin. Ne ovat tarpeelliset yhä tänä päivänä. Hienoa, että 100 vuotta sitten tehtiin kalusteita, jotka ovat käypiä nykyäänkin, Jukka Kurttila kehuu.
Mainostoimisto Bob the Robotin perustajat Jukka Kurttila ja Petri Pesonen sekä finanssialalla toiminut Risto Voutilainen ostivat Finlaysonin vuonna 2014.
Vuonna 2019 Finlayson hankki omistukseensa Reino- ja Aino-tossut.
Toukokuussa 2021 kerrottiin, että Finlaysonin, Makia Clothing Oy:n ja Vallila Interiorin omistus keskitetään uuteen holdingyhtiöön nimeltä Manna & Co.
Finlaysonin tehtaanmyymälässä on kahvitarjoilu syntymäpäivänä.