Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uusi tila, uudet kujeet: kanaravintola tuli Koskarista Kyttälään – "Työhakemuksia tuli uskomaton määrä"

Ravintola sijaitsee nyt Aleksanterinkatu 20:ssa hiljattain valmistuneen asuintalon kivijalassa.

Tamperelaisravintola Los Pollosin yrittäjä Toni Leskinen sanoo, että kun oli tehty päätös ravintolan muutosta Koskikeskuksesta Aleksanterinkadulle, oli selvää, että samalla uudistuu myös toiminta-ajatus.

– Los Pollos oli ensimmäiset seitsemän vuotta kauppakeskuksen kellarissa lounasravintolana ja muuton jälkeen Los Pollos on illallis- ja seurusteluravintola, jossa on myös lounas, Leskinen määrittelee.

Toissa viikolla uudessa paikassa avautunut ravintola laajensi myös tarjontaansa. Lähiruokana tuotetun grillikanan lisäksi listalle on tuotu annoksia muun muassa Italiasta ja Kreikasta Josper-puuhiiliuunilla valmistettuna.

Puuhiiliuunilla grillataan myös muun muassa Black Angus -härkää.

Menussa on myös kotimaista naudan paahtofileetä ja entistä enemmän kasvisruokia.

On todella hyvä, että vieressä on muitakin ravintoloita.

Los Pollosissa on nyt myös baari, jossa tarjotaan italialaisia ja espanjalaisia leikkeleitä ja juustoja juomien seuraksi.

Ravintola Los Pollos sijaitsee nyt Aleksanterinkatu 20:ssa hiljattain valmistuneen asuintalon kivijalassa.

Aleksanterinkadun pätkästä Hämeenkadun ja Kyttälänkadun välillä on tullut miniravintolakeskittymä, jossa ovat nyt Los Pollosin lisäksi Goldie’s, Funky Woo Asian Street Food & Bar, Onni & Leo ja Dumplings Studio.

– On todella hyvä, että vieressä on muitakin ravintoloita. Kaikki ovat kuitenkin erilaisia, Toni Leskinen sanoo.

Tuore konsepti ja uutukainen liiketila kiinnostavat myös alan työntekijöitä.

– Haimme noin kymmentä uutta työntekijää. Työhakemuksia tuli uskomaton määrä, reilussa viikossa noin 70 kappaletta, yrittäjä hämmästelee.

120-paikkaisen ravintolatilan suuret lasiovet voidaan avata kesällä, jolloin baarin puoli muuttuu näyttäväksi terassiksi.

Tavallista viileämpää on myös kokatessa, sillä Los Pollosissa on harvinaislaatuisesti koneellinen viilennys myös keittiön puolella.

Ravintolan visuaalisen ilmeen on luonut sisustusarkkitehti Petra-Miisa Juusenaho, joka on suunnitellut monien tunnettujen ravintoloiden sisustuksen.