Pekka Laine elää kaksoiselämää...
Pekka Laine on päivisin arvostettu Yleisradion musiikkitoimittaja, joka suosituissa radio-ohjelmissa ja televisiodokumenteissa myllää populaarikulttuurin syövereissä.
Sitten on se hämärämpi puoli, eli kitaristi ja musiikintekijä Pekka Laine. Kulttimainetta nauttivan The Hypnomen -yhtyeen primus motorina Laine on 1990-luvulta asti tehnyt villisti kuplivaa instrumentaalimusiikkia. Kitaristilegenda Esa Pulliaisen rohkaisemana ja yllyttämänä syntyi soolodebyytti The Enchanted Guitar of Pekka Laine vuonna 2021. Levy on rakkaudentunnustus lumotulle soittimelle; sähkökitaralle ja sen kosmisille kaiuille.
Seuraava askel oli vääjäämätön. Maaginen mielikuvitusmatka oli vietävä liveyleisön eteen. Syntyi Pekka Laine & The Enchanted.
Kuusijäsenisessä unelmayhtyeessä kokemus ja näkemys kohtaavat nuoruuden vimman, kun indiekonkarit ja uuden polven tyyliniekat hyppäävät saman raketin kyytiin.
Livesovituksina Laineen instrumentaalisävellykset tarjoavat mielikuvitusmatkailua koko rahalla. Luvassa on psykedeelisiä rantalomakokemuksia, jännittäviä hetkiä länkkärimaisemissa, pikapyrähdyksiä avaruuteen ja surrealistisia seikkailuja. Kaikkea tätä pääsee kokemaan Tampere-talon Pienessä salissa lauantaina.
Pekka Laineen ja hänen yhtyeensä levytetty tuotanto saa jatkoa ensi vuoden alussa, jolloin ilmestyy kollektiivin seuraava pitkäsoitto. Tulevalta levyltä on jo irroitettu single Fumemos un Cigarillo, joka on tupakoinnin iloista kertova argentiinalainen popharvinaisuus 1960-luvun lopulta.
Pekka Laine & The Enchanted toteutti biisin orkesterin kahden äänivelhon Michael Bleun ja Toni Liimatan kanssa. Lopputulos on unenomainen: kuten niin usein, Fumemos un Cigarillon soidessa on hankala tajuta, mikä on unta tai totta.
Pekka Laine & The Enchanted Tampere-talossa lauantaina 27.5.