Timo Salokannel on vuonna 1990 perustetun sotaveteraanien saliporukan viimeinen sotaveteraani.
En minä enää tarvitse enää jumppavarusteita. Vanhalle miehelle ei tule enää hikikään, sanoo Timo Salokannel.
Kevyen arkiasustuksen päälle hän vetää kuitenkin liikuntakeskuksen T-paidan.
– Ennen kaikkea tänne vetää tuttu porukka. Olen saanut itse paljon ja toivottavasti antanutkin, tiivistää Salokannel.
Veteraaniryhmä kokoontuu Gogo Park -liikuntakeskuksessa Hämeenpuistossa kerran viikossa. Paikalla kymmenkunta valkopaitaista.
– Nämä ovat gentlemanneja. Aina pyyhitään jalat ja otetaan hattu pois päästä ennen kuin tullaan sisään, luonnehtii toimitusjohtaja Taru Vähätalo.
Kevään päätteeksi ryhmä juo jo ennakkoon kakkukahvit Salokanteleen heinäkuisen 100-vuotispäivän kunniaksi.
– Geenit ja liikunta ovat pitkän iän salaisuus. Ja tietenkin elämäntavat. Kohtuus kaikessa, sanoi Arvo Ylppö. Ei tämä sen kummempaa vaadi, summaa Timo Salokannel.
Veteraaniryhmä perustettiin pian liikuntakeskuksen avaamisen jälkeen vuonna 1990 sotaveteraaniryhmänä. Alkuun mukana oli toistasataa sotaveteraania. Salokannel on tuon ryhmän viimeinen.
Jalat ovat heikentyneet. Nyt teen vain käsipäiviä.
– Minä pääsin sodassa helpolla, en ollut pahoissa paikoissa, toppuuttelee Salokannel nopeasti.
Radiosähköttäjä palveli Karjalan kannaksella ja myöhemmin pohjoisessa Vienan piiriesikunnassa rajaseudun korpimaille vieneissä tehtävissä.
– Ne olivat luottamuksellisia tehtäviä, kuittaa Salokannel 80 vuoden takaisen sotataipaleensa.
Liikunta on miellyttävämpi puheenaihe. Siihen piti tottua jo lapsena, sillä koulumatka perheen pientilalta Kangasalan Tursolan kansakouluun piti taittaa kävellen, hiihtäen tai pyörällä.
– Maatalon työt olivat liikuntaa. Muuta en harrastanut.
Sodan jälkeen kemistin ja metallurgian opintoja Tampereen teknillisessä oppilaitoksessa seurasi yli 40 vuoden työura Lokomolla. Työpaikan urheilutoiminta oli vilkasta ja veti alusta asti mukaansa.
– Oli yleisurheilua, lentopalloa, suunnistusta, voimistelua ja monenmoista, muistelee laatupäällikön vakanssissa työt jättänyt Salokannel.
Veteraanin sormet käyvät kuntoilulaitteiden vastusnapeilla tottuneesti. Osa laitteista jää kuitenkin välistä.
– Jalat ovat heikentyneet viime syksystä lähtien. Nyt teen vain käsipäiviä, naurahtaa Salokannel kuntosaliterminologialle.
Keskiviikot Hämeenpuistossa eivät ole ainoa kuntoilukerta. Perjantaisin Pohjolankadun päiväkeskuksella on hemmottelupäivä. Salokanteleen kohdalla se tarkoittaa soutulaitetta ja painojen nostelua. Kotona Salokannel kertoo tekevänsä voimisteluliikkeitä päivittäin.
– Ei sitä muuten aamulla kunnolla herää.
Arkikin tuo yhä aktiivisuutta, sillä Salokannel asuu edelleenkin kotonaan Tampereen Kalevassa yhdessä vuotta nuoremman Toini-vaimonsa kanssa.
– Vaimo vie, minä vikisen, nauraa Salokannel.
Tärkeimmälle yhteiselle liikuntaharrastukselle pariskunta on jo joutunut jättämään. Yli 70 vuoden avioliiton aikana lähiseudun tanssilavoja on koluttu ahkerasti.
– Mielelläni tanssisin, mutta en pysyisi enää pystyssä. Äkkinäisten liikkeiden takia horjahtaa helposti, hymyilee Timo Salokannel.