Michael Monroen ja Sami Yaffan vuonna 1993 New Yorkissa perustama, suureen kulttimaineeseen noussut yhtye Demolition 23 tekee yllättävän paluun esiintymislavoille soittamalla muutaman harvinaisen keikan Suomessa syksyllä 2023.
Keikoista ensimmäinen soitetaan Tampereen Pakkahuoneella torstaina 28. syyskuuta.
Idea Demolition 23:n tuleviin keikkoihin syntyi bändin katkaistua 30 vuoden keikkatauon soittamalla re-union-keikan Michael Monroen loppuunmyydyllä 60-vuotisjuhlakeikalla Helsingin jäähallissa viime vuoden syyskuussa.
– Demolition 23 oli niin kovassa iskussa, että aloimme bändin kesken keskustella mahdollisista lisäkeikoista. Alkuperäinen rumpali, Jimmy Clark ei lopulta päässyt jäähalllin keikalle, joten hänet paikkasi nykyisen soolobändini rumpali Karl Rockfist. Karlin soitto toimi bändissä niin hyvin, että päätimme pitää hänet bändissä myös tulevia keikkoja varten. Bändissä soittaa myös Hanoi Rocks -kitaristi Nasty Suicide, joka aikanaan korvasi alkuperäisen kitaristin Jay Heningin. Nyt suunnitelma on siis tullut toteen ja bändi tekee lyhyen kuuden keikan kiertueen Suomessa, Michael Monroe kertoo tiedotteessa.
Demolition 23 julkaisi ainoaksi jääneen albuminsa vuonna 1994. Steven Van Zandtin eli Little Stevenin tuottama albumi julkaistiin Euroopassa ja Japanissa, mutta bändin hajottua vuonna 1995 levyä ei ollut saatavilla vuosikymmeniin. Tilanne muuttui syksyllä 2022. kun Little Stevenin Wicked Cool -levy-yhtiö julkaisi albumin uudelleen masteroituna kolmen bonusraidan kera.