Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pysyykö Näsinneula sittenkin Suomen korkeimpana? Kirkkonummen kaapelitornin rakennusluvasta valitus – Länsiväylä: Aiotaan rakentaa silti

Näsinneulalta Suomen korkeimman rakennuksen paikan vievän Kirkkonummelle tulevan Prysmianin kaapelitornin rakennusluvasta on valitettu Helsingin hallinto-oikeuteen.

Asiasta kertoo kaupunkilehti Länsiväylä.

Uusi kaapelitorni olisi 185 metriä, kun Näsinneula on 168 metriä korkea.

Kaapelitornin rakennusluvasta on jätetty kaksi valitusta, eikä rakennuslupa ole siten lainvoimainen.

Prysmian haluaa kiirehtiä hanketta, koska raskaalle sähkökaapelille on hyvin kysyntää. Yhtiö ei aio jäädä odottamaan lupapäätöksen oikeusprosessia, joka voi kestää 1–2 vuotta.

Prysmian anoo nyt lupaa edetä hankkeessa loppuun saakka ilman lainvoimaista rakennuslupaa.

Yhtiö on ilmoittanut rakennus- ja ympäristölautakunnalle, että se antaa kunnalle 2 miljoonan euron vakuuden siltä varalta, ettei rakennuslupaa lopulta myönnettäisi.

Käytännössä Prysmian siis sitoutuu purkamaan valmiin rakennuksen, jos sille ei saada myöhemmin tarvittavaa rakennuslupaa.

Kirkkonummen rakennus- ja ympäristölautakunta myönsi 185 metriä korkealle tornille rakennusluvan tammikuussa. Samalla annettiin lupa aloittaa heti rakennuksen perustustyöt.