Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Saskyn rehtoriksi Tampereelle valittu on kilpaillut judossa olympialaisissa

SASKY koulutuskuntayhtymän (Saskyn) Tampereen palvelualan ammattiopiston uudeksi rehtoriksi on valittu kasvatustieteen maisteri Nina Luukkainen. Luukkainen aloittaa Saskyn Tampereen palvelualan ammattiopiston rehtorina 15. toukokuuta.

Oppilaitosta aiemmin luotsannut Nina Ollila siirtyi alkuvuodesta Kokkolaan Keski-Pohjanmaan koulutuskuntayhtymän Kpedun ammattiopiston rehtoriksi.

Nina Luukkainen siirtyy Saskyn palvelukseen Urheiluopistot ry:n pääsihteerin tehtävästä. Työssään hän on johtanut verkostoa, jonka muodostavat 11 valtakunnallista liikunnan koulutuskeskusta.

Kyseisessä työssä ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön koulutuksen kehittäminen yhdessä urheiluopistoverkoston rehtorien kanssa on ollut yksi keskeisimmistä tehtävistä.

Nina Luukkaisella on myös vahva oma urheilutausta, huippu-urheilijan ura judon parissa on vienyt hänet aina Pekingin olympialaisiin 2008 asti.