Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt taiteen akateemikon arvonimen tamperelaiselle näytelmäkirjailija, teatteriohjaaja, dramaturgi Sirkku Peltolalle.
Tasavallan presidentti myöntää akateemikon arvonimen taideneuvoston esityksestä erittäin ansioituneelle taiteilijalle. Arvonimi on elinikäinen, ja sen perusteella ei saa palkkaa. Taiteen akateemikkoja voi olla samanaikaisesti 11.
Tampereen Työväen Teatterin ohjaaja Sirkku Peltola (s. 1960, Kangasala) on yksi Suomen eniten esitetyistä näytelmäkirjailijoista ja menestyneimmistä ohjaajista.
Akateemikon arvonimen myöntämistä Peltolalle perustelee se, että hän edustaa teatteritaidetta näytelmäkirjailijana, dramaturgina ja ohjaajana.
Peltola on työskennellyt teatteritaiteen alalla 1980-luvulta asti ja kirjoittanut yli 30 näytelmää.
Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat esimerkiksi Kotalan perheen sukusaagan aloittanut Suomen hevonen (2004) sekä musikaalit Suruttomat (2004), Patukkaooppera (2007) ja Tytöt 1918 (2018). Hän on saanut useita eri tunnustuksia ja palkintoja, kuten Lea-palkinnon (2002), Olavi Veistäjä -palkinnon (2005), Suomi-palkinnon (2005) sekä Pro Finlandia -mitalin (2018).
Akateemikon arvonimen saavat Peltolan ohella säveltäjä Kaija Saariaho sekä performanssitaiteilija Roi Vaara.
Taiteen akateemikkoja ovat tällä hetkellä mediataiteilija Eija-Liisa Ahtila, valokuvaaja Carl-Johan (Caj) Bremer, elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo, tanssitaiteilija Marjo Kuusela, arkkitehti Juha Leiviskä, kirjailija Hannu Mäkelä, tekstiili- ja muotitaiteilija Vuokko Eskolin-Nurmesniemi sekä kapellimestari Jorma Panula.