Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Hervanta kiinnostaa yrityksiä Tampereella – Kolme uutta asiakasta muuttaa Technopolis Hermiaan

TechnopoliksenHermian kampukselle muuttaa kevään aikana kolme uutta yritystä: Kempower, Parker Hannifin sekä VENI Energia -konserniin kuuluva Yrittäjäin Sähkönhankinta.

Technopoliksen Tampereen yksikön johtaja Henri Rantalainen kertoo tiedotteessa, että korkeakoulujen läheisyys on monille yrityksille tärkeää Hervannassa. Technopoliksella on Hermian kampuksen lisäksi kaksi kampusta Tampereen keskustassa.

– Hermian kampuksemme ja Hervannan sijainti vetoaa erityisesti Kempowerin kaltaisiin teknologiayrityksiin, jotka hyötyvät merkittävästi korkeakoulujen läheisyydestä. Lisäksi esimerkiksi yritykset, joiden työntekijät vierailevat paljon asiakkailla tai pyörittävät palvelukeskuksia kokevat Hervannan vastaavan usein tarpeisiinsa paremmin keskustan kohteisiin verrattuna, Rantalainen avaa.