Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen yliopisto valitsi kahdesta Hämäläisestä toisen rehtorikseen

Tampereen korkeakoulusäätiön hallitus valitsi tänään tiistaina kokouksessaan professori, filosofian tohtori Keijo Hämäläisen Tampereen yliopiston rehtoriksi 1. kesäkuuta alkaen.

Hämäläinen toimii tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston rehtorina. Sitä ennen hän on työskennellyt Helsingin yliopistossa vararehtorina, dekaanina ja fysiikan professorina.

Hänen luottamustoimiinsa kuuluu muun muassa Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry:n puheenjohtajuus vuosina 2020–21 sekä jäsenyydet Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran ja Suomen kulttuurirahaston hallituksissa.

Hämäläinen väitteli filosofian tohtoriksi fysiikan alalta Helsingin yliopistossa vuonna 1990.

Rehtori johtaa säätiömuotoisen Tampereen yliopiston toimintaa ja toimii samalla säätiölain tarkoittamana toimitusjohtajana. Rehtori vastaa yliopiston kehittämisestä ja tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta.

Aiempien Tampereen teknillisen yliopiston ja Tampereen yliopiston yhdistymisen myötä syntyneen uuden Tampereen yliopiston ensimmäisen rehtorin Mari Wallsin toimikausi päättyy, kun uusi rehtori ottaa tehtävän hoitaakseen.