Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ukrainaan lähtee 33 generaattoria, jotka ihmiset ja yritykset ovat lahjoittaneet – Tampere laittaa mukaan myös omaa rahaa

Tampereen kaupunki keräsi yhteensä 33 generaattoria Ukrainaan lähetettäväksi. Kaupunki osallistui helmikuussa Generators of Hope -kampanjaan, jossa kerättiin generaattoreita ja aggregaatteja Kiovaan.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että Tampereen kaupunki osallistuu kampanjaan keräämisen lisäksi myös ostamalla generaattoreita ja lahjoittamalla ne keräykseen.

Kaupungin avustussumma on yhteensä enintään 40 000 euroa. Summalla pystyy hankkimaan esimerkiksi ystävyyskaupunki Kiovan toivoman ison generaattorin (250-500 kW), jolla pystytään turvaamaan esimerkiksi sairaalan tai vesilaitoksen toiminta tai useampia pienempiä generaattoreita.

Pirkanmaalla kampanjaan osallistuivat muun muassa Tampereen kauppakamari ja Pirkanmaan Yrittäjät jäsenyrityksineen. Lahjoittajina oli 26 eri tahoa. Tampereen infra testaa ja tarvittaessa huoltaa lahjoitetut laitteet.