Tampereen kaupungin vuoden 2022 tilikauden tulos muodostui 17,8 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi. Kaupungin tulos oli kolmatta vuotta peräkkäin ylijäämäinen. Tilinpäätös hyväksyttiin kaupunginhallituksessa tänään maanantaina ja se etenee seuraavaksivaltuuston käsittelyyn.
Vaikka vuosi 2022 oli monin tavoin vaikea ennustettava, kaupungin talous toteutui pääosin talousraporttien ennusteiden mukaisena.
Edellisestä vuodesta kaupungin toimintamenot kasvoivat 4,3 prosenttia ja nettomenot 9,6 prosenttia. Nettomenojen vertailukelpoinen kasvu ilman myyntivoittoja oli 5,2 prosenttia. Asukaskohtaiset käyttökustannukset kasvoivat 2,2 prosenttia. Tilinpäätöksen vuosikate oli 142,3 miljoonaa euroa.
Konsernijohtaja Juha Yli-Rajalan mukaan tasapainoisen taloudellisen tuloksen taustalla ovat kunnallis- ja yhteisöverojen suotuisa kehitys sekä maltillinen toimintamenojen kasvu.
– Tasapainoinen taloudellinen tulos perustuu kaupungin omien toimintamenojen kasvun hillintään sekä kunnallis- ja yhteisöverojen hyvään kasvuun. On erittäin hienoa huomata, että yhä useammalla tamperelaisella on työtä ja työttömyysaste on laskenut. Vaikka tulos oli nyt hyvä, tulee meidän varautua tulevien vuosien taloudellisiin haasteisiin, sanoo Yli-Rajala sanoo tiedotteessa.
Kokonaisuudessaan verotuloja tilitettiin 74,8 miljoonaa euroa eli 6,7 prosenttia vuotta 2021 enemmän. Kunnallisverotulojen 6,4 prosentin kasvu oli 1,3 prosenttiyksikköä koko maan keskimääräistä kasvua parempi. Kunnallisverotulojen vahvan kasvun taustalla oli sekä työllisten määrän kasvu että työttömyysasteen lasku. Yhteisöveroja kertyi 8,9 prosenttia edellisvuotta enemmän, vaikka valtio pienensi kuntaryhmän yhteisövero-osuutta kahdesta edellisestä vuodesta 10 prosenttiyksiköllä.
Kaupungin nettoinvestoinnit olivat 232,5 miljoonaa euroa, missä oli kasvua 4,8 miljoonaa euroa vuodesta 2021. Rahalaitoksilta nostetut pitkäaikaiset velat lyhenivät vuoden aikana yli 25 miljoonalla eurolla. Asukaskohtainen lainamäärä kasvoi 69 eurolla ja oli vuoden lopussa 3 718 euroa.
Kaupungin henkilötyövuosien määrä kasvoi edellisvuoteen nähden 251 henkilötyövuodella (1,9 %). Kasvu aiheutui pääasiassa lisääntyneestä palvelutarpeesta sekä sairauspoissaolojen ja sijaistarpeen kasvusta. Henkilöstökulut alittivat muutetun talousarvion 18 miljoonalla eurolla.
Vuoden 2022 lopussa Tampereen konsernitilinpäätökseen kuului yhteensä 92 konserniyhteisöä, joista 12 ei ole yhdistelty konsernitilinpäätökseen. Konsernin 114,2 miljoonan euron tilikauden tulos oli jälleen erittäin hyvä. Konsernin investointimenot olivat 550,1 miljoonaa euroa (kasvua 29,5 milj. euroa).
Toimintayksiköiden talous toteutui pääsääntöisesti muutetun talousarvion mukaisena tai hieman muutettua talousarviota parempana.