Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tampereen metallifestivaali Tuhdimmat Tahdit julkaisi koko ohjelmansa – Mukana yhtyeitä länsinaapurista ja 1980-luvun paikallinen hevilegenda

Tampereen Ratinanniemen tapahtumapuistossa 16.–17. kesäkuuta järjestettävä festivaali Tuhdimmat Tahdit on nyt julkaissut koko ohjelmistonsa. Kahden päivän aikana Pyhäjärven rannalla nähdään yhteensä 22 metalliyhtyettä.

Festivaalin tähtinä nähdään discometalliyhtye Turmion Kätilöt, ruotsalainen melodisen hard rockin suosikki Dynazty sekä uuden albuminsa julkaiseva hirviöhevibändi Lordi.

Lisäksi lavalla nähdään todellisia tamperelaisia legendoja. 1980-luvun lopulla perustettu Prestige soittaa nyt ensimmäisen festarikeikkansa kymmeniin vuosiin, ja Popedan rumpali Lacu Lahtisen uusi yhtye Transworld Identity soittaa tuoretta debyyttialbumiaan festarikansalle.

Artistikattauksessa nähdään myös melodisen death metalin ajankohtaisimpiin nimiin lukeutuva Mors Subita, ensimmäistä kertaa Suomessa esiintyvä ruotsalaisyhtye Metalite sekä folk metalia tahkoava Verikalpa.

Lavalle nousevat lisäksi kriitikoiden ylistämän albumin julkaissut Heavy Metal Perse sekä kuusihenkinen, Iron Maidenin tuotantoa muun muassa kontrabasson ja sellon kanssa esittävä Antony Parviainen Trio.

Tuhdimmat Tahdit -festivaali järjestetään tänä kesänä ensimmäistä kertaa Tampereella. Vuosina 2010–13 ja 2022 tapahtuma järjestettiin Nokialla.