Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kolme haluaa pyörittää uuden Tammelan stadionin toimintaa – Joukossa Ilveksen taustayhtiö ja Tampere-talo

Uuden Tammelan stadionin toimintojen pyörittäjän eli operaattorin hankintaa jatketaan kolmen ehdokkaan kanssa.

Tampereen kaupunki hankkii operaattorin kilpailullisella neuvottelumenettelyllä, jonka maanantaina päättyneeseen osallistumispyyntöön saatiin kolme hakemusta.

Osallistumishakemuksen jättivät Ari Suoniemi Oy, Tampere-talo Oy ja Ilves-Edustus Oy. Kaikki ehdokkaat täyttävät soveltuvuusvaatimukset, joten kaupunki jatkaa hankintaneuvotteluita kaikkien kolmen kanssa.

Operaattorin tehtävänä on mahdollistaa stadionilla tamperelaisen ylimpien sarjatasojen jalkapallon toiminta ja ottelutapahtumat sekä edistää jalkapallotoiminnan kehittymistä. Jalkapallon lisäksi operaattori vastaa esimerkiksi ravintola- ja cateringpalveluista, lipunmyynnistä, yksinmyyntioikeuksista ja muista ottelutapahtumista.

Kaupunki käy ehdokkaiden kanssa kolme neuvottelukierrosta, joiden aiheina ovat konsepti, vastuunjako ja käyttöoikeussopimuksen luonnos. Neuvotteluvaiheen jälkeen kaupunki julkaisee tarjouspyynnöt, johon valitut yritykset voivat jättää tarjouksensa.

Hankintapäätöksen jälkeen operaattoriksi valitun kanssa tehdään käyttöoikeussopimus, jonka kohteena on koko Tammelan stadionin toiminta, tilojen hallinta sekä kiinteistön ylläpito. Sopimuksen keston on suunniteltu olevan viisi vuotta. Operointi alkaa joulukuussa 2023 rakennustöiden valmistuttua.

Tammelan stadionin ensisijainen käyttötarkoitus on toimia jalkapallostadionina. Se on Suomen ensimmäisiä puhtaasti jalkapalloilulle rakennettuja urheilupaikkoja. Katsomossa on noin 8 000 katsojapaikkaa. Uusi stadion täyttää keskeiset UEFA 4 -kategorian vaatimukset.