Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Rikosseuraamuslaitos: Tampereelle tai Pirkanmaalle uusi vankila

Rikosseuraamuslaitos (Rise) esittää uusien vankiloiden rakentamista Suomeen.

Rikosseuraamuslaitoksen analyysin perusteella 2030-luvun puoliväliin mennessä Kanta-Hämeessä, Satakunnassa ja Pirkanmaalla sijaitsevat vankilat ovat peruskorjauksen tarpeessa. Peruskorjausten sijaan olisi laitoksen mukaan toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltua aloittaa tarvesuunnittelu uuden vankilan rakentamiseksi Tampereelle tai Pirkanmaalle.

Uusia vankiloita esitetään myös Turkuun ja Rovaniemelle. Lisäksi Rise esittää, että Vantaalle rakennettaisiin uusi vankisairaala ja että käynnistetään tarvesuunnittelu uudesta vankilasta Uudellemaalle.

– Vankilaverkostoesitys lähtee ajatuksesta vähemmän rikollisuutta ja kestävämpää turvallisuutta. Mitä paremmin vangit kuntoutuvat vankeusaikana, sitä paremmat mahdollisuudet heillä on rikoksettomaan elämään. Henkilökuntamme turvallisuus ja hyvinvointi ovat meille aivan keskeisiä. Toiminnallisuuksiltaan ja tilaratkaisuiltaan vankien muuttuneeseen profiiliin suunnitellut tilat lisäävät henkilökunnan turvallisuutta, toteaa johtaja Pauli Nieminen tiedotteessa.

Rikosseuraamuslaitos esittää myös 400 henkilötyövuoden lisäämistä vuoteen 2027 mennessä.

Vankilaverkostoesitys koskee hallituskautta 2023–2027.