Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pirkan hiihtäjille ilosanoma: Reppuhiihtokin järjestetään ja vielä täysimittaisena

Pirkan Hiihdon järjestäjät tekivät sunnuntain onnistuneen Kangas-Pirkan vaiheilla päätöksen järjestää tulevana lauantaina myös Reppuhiihto.

– Viime päivien lumisateet ja pakkaskeli tekevät mahdolliseksi hiihtää Reppuhiihto perinteisellä reitillä Niinisalosta Tampereen Lamminpäähän täysimittaisena eli 90 kilometrin pituisena, Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen kertoo tiedotteessa.

– Nyt on lunta riittävästi myös Hämeenkyrön vaiheilla. Se oli ongelmakohtana niin ettei reittiä saatu ajoissa kuntoon varsinaiseen Pirkan Hiihtoon mennessä. Nyt myös perinteisen reitin loppupuoliskon ladut ja urat ajetaan hyvään kuntoon ennen lauantaita, Syrjänen jatkaa.

Viime sunnuntain 70 kilometriin lyhennetty hiihto käytiin reitin alkupäässä Kankaanpään, Jämijärven ja Ikaalisten alueella. Mukaan lähti järjestäjiä ilahduttanut osallistujamäärä 948 hiihtäjää.

Reppuhiihto starttaa liukuvalla lähtöajalla aamukuuden ja kahdeksan välillä Niinisalosta.

Reppuhiihdossa ei ole ajanottoa eikä sarjajakoa. 52 kilometrin Puoli-Reppuhiihdon maali on Kyröskosken koululla, missä on myös mehuasema.

Urheilujuomaa on tarjolla myös reitin varrella Pentinmaalla sekä maksullisina Jämillä, Vatulassa ja Kyröskoskella.