Viime heinäkuusta asti suljettuna ollut legendaarinen tamperelaisravintola Ohranjyvä on saanut uuden omistajan ja avaa ovensa uudelleen huhtikuussa.
Näsilinnankadulla sijaitsevan Ohranjyvän toimintaa pyörittää nyt Primaresta Oy, jonka toinen ravintola Tampereella on Hämeenkadulla oleva Champ’s Irish Pub & Sports.
Primarestan toimitusjohtaja Louie So kertoo, että Ohranjyvässä ei tehdä rakenteellisia muutoksia vaan ravintolan ilmettä ehostetaan hieman samalla kuitenkin Ohranjyvän klassista ulkoasua kunnioittaen.
– Konsepti säilyy samanlaisena kuin se on ollutkin. Ruokamenussa pysyvät muutamat Ohranjyvän klassikkoannokset, mutta tuomme valikoimaan myös nykyaikaista twistiä. Tuomme juomapuoleen asioita, joita Ohranjyvässä ei ole aiemmin ollut, Louie So sanoo.
Ravintolassa nähdään mahdollisesti myös pienimuotoisia livemusiikkiesityksiä.
Pitkään tamperelaisessa ravintolabisneksessä vaikuttanut So on vetänyt Tampereella aiemmin muun muassa Jack the Roosteria.
Viimeistään Kummelin Mauno Ahonen -sketsien kulttimaineeseen nostaman Ohranjyvän perusti Jussi Linkosuo vuonna 1965. Sittemmin 1980-luvulla Alkon tytäryhtiö Arctian omistukseen siirtyneellä ravintolalla on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana useita omistajia.