Panssariprikaatin johtama Pirkanmaa 23 -paikallispuolustusharjoitus kokoaa Puolustusvoimien joukkoja harjoittelemaan paikallispuolustusta sekä yhteistoimintaa Tampereen varuskunnan toimijoiden, viranomaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa ensi viikolla maanantaista perjantaihin 6.–10. maaliskuuta.
Puolustusvoimien ja viranomaisten kalustoa on nähtävillä harjoituksen ohessa Multisillan ostoskeskuksella ensi viikon tiistaina kello 10–12.
Esillä on muun muassa Puolustusvoimien Orbiter-lennokki sekä viranomaisten kalustoa. Kalustoon tutustumisen ohessa on mahdollisuus keskustella Puolustusvoimien henkilökunnan, viranomaisten sekä harjoitukseen osallistuvien reserviläisten ja varusmiesten kanssa.
Puolustusvoimien joukkoja näkyy Tampereen seudulla Hervannan, Nekalan, Raholan lisäksi Multisillan alueilla, Kangasalan ja Ylöjärven alueilla.
Pirkanmaan alueella joukkojen harjoitteluun liittyen käytetään sivullisille vaarattomia, mutta melua aiheuttavia harjoitusampumatarvikkeita Hervannan, Lakialan, Nekalan, Ylisen ja Kaivannon alueilla.
Harjoitusviikon aikana Pirkanmaan alueella liikkuu Puolustusvoimien ja muiden viranomaisten joukkoja kalustoineen, myös raskaita ajoneuvoja, kaikkina vuorokauden aikoina. Liikenteessä kehotetaan varovaisuuteen kalustoa kohdattaessa. Hälytysajoneuvoja liikkuu harjoituskohteille normaalia hälytysajoa enemmän.