Yli 50 vuotta eri bändien kanssa keikkaillut rockjyrä teki soolona levyllisen progea.
Koronapandemian monitahoiset ja laaja-alaiset vaikutukset eivät ole vielä täysin auenneet ja kirkastuvat vasta vuosien kuluessa.
Yksi koronan suora seuraus on kuitenkin jo selvillä.
Yli 50 vuotta eri bändikokoonpanoissa soittanut Ilari Siekkinen teki artistiuransa ensimmäisen soololevyn.
– Omien kappaleiden tekemisen aloitin jo ennen pandemiaa, mutta kun keikat loppuivat, niin levyn teolle jäi aikaa. Eli ilman koronaa en olisi välttämättä koskaan lähtenyt soolouralle.
Ensimmäinen soololevy Illuusio ilmestyi vuonna 2021 ja toinen Ajantaju tulee ulos tämän viikon perjantaina.
Kangasalla asuva korjausrakennusfirman rakennusmestari on kiertänyt Tampereen seudun keikkapaikkoja monien eri kokoonpanojen kanssa jo useamman vuosikymmenen ja useiden satojen keikkojen verran.
– Ensimmäisesta keikasta 16-vuotiaana Rox-nimisen yhtyeen kanssa Imatran yhteislyseolla tuli viime vuonna täyteen 50 vuotta, naurahtaa Siekkinen, 66.
Myös soololevyjen musiikkityyli saattoi olla monelle yllätys. Vaikka live-Siekkinen tunnetaan suoraviivaisesta ja juurevasta poljennosta, ovat soololevyt matka 1970-luvun suomalaiseen progeen.
– Tämä on hämymusiikkia. Se on tyyliä, joka musiikillisesti lähinnä sydäntäni.
Korona-angstin purkamisen levylle artisti kieltää. Ajankohtaisia kiinnikkeitä toki löytyy. Jonkinlaiseksi henkiseksi tiivistymäksi hän nostaa Ajantajun A-puolen kakkosraidan Ollaanhan me pahemmissakin paikoissa oltu.
– Tekstit ovat syntyneet arjesta, jossa meitä pelotellaan ja varoitellaan jatkuvasti jostakin.
Proge-esikuvikseen Siekkinen nostaa Wigwamin, Tasavallan presidentin, Pink Floydin, Genesiksen ja Yesin.
Ajantaju-levy on äänitetty Jani Viitasen studiolla Tampereella. Yön perustajajäsen Viitasen lisäksi levyllä vierailevat muun muassa Pekko Käppi, Anna-Maria Paadar, Jani Auvinen ja Safka Pekkonen.
– Sanottavaa jäi vielä paljon eli eiköhän sooloura keikkahommien ohessa jatku.