Aleksanterinkadun klassikkoravintola voitti pizzaäänestyksen.
Paras Tamperelainen Pizza 2022 löytyy jälleen kerran Aleksanterinkadun Pizzeria Napolista.
Tamperelaisen äänestyksessä kakkoseksi kiilasi Sammonkadun Evin, joka oli edellisenä vuonna neljäs. Kolmas oli Hervannan Il Posto.
Perinteillä on Napolissa vahva painoarvo, mutta samalla muun muassa makumaailmaan tuodaan koko ajan uusia vivahteita.
Yrittäjä Johannes Räsänen kertoo, että ravintola kehittää jatkuvasti vegaanituotepuoltaan ja yksi viime vuonna pizzaraaka-aineeksi tullut uutuus oli jakkihedelmä eli jackfruit.
– Se on koostumukseltaan tonnikalamainen. Maailmalla on sanottu, että jakkihedelmällä voi korvata esimerkiksi juuri tonnikalan, joka on uhanalainen laji, Napolia vuosina 1992–2021 vaimonsa Birgitan kanssa luotsannut Johanneksen isä Kalle Räsänen sanoo.
Kyttälässä on nykyään hyvin vilkas ravintolaelämä ja Nokia-areenan tulo alueen kylkeen on lisännyt huimasti kaduilla liikkuvien ihmisten määrää.
Jättimäisin viime vuoden tapahtuma oli jääkiekon MM-kisat, jotka luonnollisesti näkyivät Napolinkin asiakasmäärissä. Samaa lienee luvassa taas tämän vuoden toukokuussa.
– Täällä oli todella kansainvälinen ja hyvä meininki, kun eri maiden fanit istuivat sulassa sovussa samaan aikaan ravintolassa, Kalle Räsänen muistelee.
Pizzeria Napoli on sijainnut samalla paikalla jo vuodesta 1978. Kalle ja Birgitta Räsänen ryhtyivät sen yrittäjiksi vuonna 1992 ja heidän poikansa Johannes vuonna 2021.