Rekisterin valmistelu on vielä lainsäädäntövaiheessa. Ministeriössä uskotaan, että rekisteri saadaan valmiiksi suunnitellun mukaisesti.
Eläinsuojelijoiden pitkään kaipaama kissarekisteri on astumassa Suomessa voimaan vuonna 2026.
Maa- ja metsätalousministeriön erityisasiantuntija Anssi Welling uskoo, että aikataulussa pysytään. Ministeriö valmistelee parhaillaan rekisterin lainsäädäntöä. Eläinsuojelijat olisivat halunneet kissarekisterin käyttöön jo nyt.
Kyseessä on teknisesti maa- ja metsätalousministeriön asetus.
– Olen luottavainen, että se tulee varmasti tämän vuoden aikana kuntoon. Sanotaan nyt niin, että todennäköisesti tulee, Welling naurahtaa.
Rekisteri vaatii kuitenkin lain, ja sen valmistelu ja siitä päättäminen vie oman aikansa.
Olen luottavainen, että rekisteri tulee varmasti tämän vuoden aikana kuntoon.
Anssi Welling
– Rekisterin valmistelutyö hoituu ministeriössä tämän vuoden aikana. Parhaillaan meillä on sisäinen työ asiassa kesken. Sen jälkeen käymme keskusteluja kolmannen sektorin kanssa, Kissaliiton kanssa ja myös Ruokaviraston kanssa. Sen jälkeen on luvassa lausuntokierros.
Kissarekisteri on pääpiirteissään samanlainen kuin koirarekisterissäkin: kaikki kissat rekisteröidään ja tunnistusmerkitään.
Kissarekisteri ei kuitenkaan ole sisällöltään aivan samanlainen kuin koirarekisteri.
– En osaa vielä sanoa, mitä erot tarkalleen ovat. Ensimmäisenä lähtökohtana on se, että pyrimme huomioimaan sisällössä kaikki tarpeet mitä eri asianosaisilla siihen on, hän kuvailee.
Vuonna 2026 kissoilta edellytetään myös sirua. Welling sanoo, että siihenkin liittyviä yksityiskohtia nyt selvitetään.
– Eläinlääkäri arvioi sen, että mikä on paras paikka kissalla sirua varten. Se auttaa, että kissojen sirutuksia tehdään Suomessa jo nyt. Käytäntö on tiedossa jo tunnistusmerkitsijöillä, joten ammattilaisilta saadaan varmasti asianmukainen tieto, Welling kertoo.
Kissojen rekisteröintiä on samalla tavalla vaikea valvoa kuin koirienkin. Anssi Welling kuitenkin kertoo, että rekisteröimättä jättämisestä voidaan rangaista.
– Toisin sanoen: jos kissaa ei ole tunnistettu, voi tulla seuraamusmaksu tai vastaava seuraus aiheesta. Ajatus ei ole toki se, että heti aletaan sanktioida voimakkaasti. Sellaiseen vaaditaan kuitenkin myös riittävät resurssit. Pitää miettiä, miten valvontaa saadaan säädeltyä, Welling huomauttaa.
Rekisterin sisältö on herättänyt jonkin verran keskustelua jo tässä vaiheessa.
– Moni on ollut kissarekisteriä vastaankin. Palautetta on tullut ylipäätään aika paljon. Uskon kuitenkin, että rekisterin sisältö saadaan hyvin valmisteltua tämän vuoden aikana, Welling sanoo.