Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Nyt se on varmaa: Pirkkaa hiihdetään, mutta lyhennetyllä reitillä – "Hiihtäjille otetaan aika, mutta kaikki hiihtävät samassa sarjassa, eikä palkintoja nopeimmille tänä vuonna jaeta"

Pirkan Hiihto hiihdetään, mutta lyhennetyllä reitillä, tiedottavat järjestäjät.

67. Pirkan Hiihto pystytään järjestämään, mutta normaalireitin sijasta Kangas-Pirkkana Kankaanpään, Jämijärven ja Ikaalisten alueella, missä lumitilanne on parempi kuin reitin loppupäässä.

Samalla hiihtomatka lyhenee, mutta kuitenkin vain 20 kilometrillä, kun matkaa kertyy 70 kilometriä.

– Kisakeskuksena toimii Jämin Hiihtokeskus, missä on hiihdon lähtö ja maali. Hiihtäjät lähtevät matkaan liukuvalla lähdöllä aamuseitsemästä yhdeksään. Hiihtäjille otetaan aika, mutta kaikki hiihtävät samassa sarjassa, eikä palkintoja nopeimmille tänä vuonna jaeta. Tyyleinä on sekä perinteinen että vapaa, kertoo Pirkan Hiihdon puheenjohtaja Tapio Syrjänen tiedotteessa.

Hiihtotalven alku näytti hyvältä myös laturetkien järjestämisen kannalta aina tammikuun alkupäiviin. Sen jälkeen kuukauden lämmin jakso vesisateineen sulatti lumet lähes täysin myös Pirkan uralta.

– Viime päivien lumisateet takasivat sen, ettei Pirkan Hiihtoa tarvinnut kokonaan perua. Niin paljon lunta ei reitille kuitenkaan tullut, että pystyttäisiin hiihtämään perinteisellä reitillä ja 90 kilometrin mittaisena. Erityisesti Hämeenkyrön vaiheilla lunta ei ole riittävästi suksien alle.

Jämiltä hiihtäjät suuntaavat normaalireittiin nähden takaisin päin Kuninkaanlähteelle ja kohti Niinisaloa. Sitten takaisin Kuninkaanlähteelle, Jämille, Varpeelle ja edelleen Vatulaan, joka on lähin kohde Tampereen suuntaan tämän vuoden Pirkan Hiihdossa. Vatulasta hiihtäjät suuntaavat takaisin Varpeelle ja maaliin Jämille.

– Puoli-Pirkkakin on ohjelmassa. Se on tänä vuonna noin 40 kilometrin mittainen reitillä Jämi-Niinisalo-Jämi, Syrjänen kertoo.