Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

"Kun toimintaympäristö muuttuu, siihen on kyettävä reagoimaan" – Apulaispormestari Jäntti sittenkin eduskuntavaaliehdokkaaksi

Tampereen apulaispormestari, Pirkanmaan kokoomuksen puheenjohtaja Aleksi Jäntti lähtee kansanedustajaehdokkaaksi kevään vaaleihin.

Aleksi Jäntti on aiemmin kertonut, ettei aio asettua ehdolle eduskuntavaaleissa, vaan keskittyä politiikkaan paikallistasolla. Hän on myös ilmaissut kiinnostuksensa mahdollisesti avautuvaa Tampereen pormestarin pestiä kohtaan.

– Elämässä tulee eteen tilanteita, jotka eivät mene suunnitelmien mukaan. Kun toimintaympäristö muuttuu, siihen on kyettävä reagoimaan. Olen edelleen erittäin sitoutunut Tampereeseen, ja kansanedustajana toimiminen olisi arvokasta erityisesti tällaisena aikana, jota Euroopassa elämme. Upseerina pidän erittäin tärkeänä Suomen kokonaisturvallisuuden vahvistamista ja ulkoisen turvallisuuden rakentamista osana puolustusliitto Natoa. Lähden vaaleihin tosissani, ja vaalien jälkeen on aika palata muiden mahdollisten kysymysten ääreen, Jäntti pohtii tiedotteessa.

Aleksi Jäntti on toiminut kesästä 2017 lähtien kaupunkiympäristön palvelualueen apulaispormestarina ja hänen nykyinen tehtävänsä päättyy toukokuun lopussa.

RKP:n kanssa vaaliliitossa olevan Pirkanmaan kokoomuksen ehdokaslista on nyt täysi.