Amorphis on ollut jo vuosikaudet suomimetallin suurimpia vientitoivoja Nightwishin ohella, josta osoituksena Vienti-Emman pokkaaminen muutama viikko sitten Emma-Gaalassa.
Amorphis toki ei ollut fyysisesti paikalla palkintoa pokkaamassa, koska oli edistämässä suomimetallin vientiä 70 000 Tons of Metal -risteilyllä Bahamalla. Samaisessa gaalassa yhtye sai myös tuoreella Halo-albumillaan vuoden metallialbumin Emman, joten lähtökohdat lauantai-illalle Pakkahuoneellakin olivat kutkuttavat.
Amorphis on siis ehtinyt maailmankiertueeltaan myös kotimaan kamaralle, jossa keikkapaikat ovat pullistelleet katsojia. Myös Pakkahuone oli loppuunmyyty hyvissä ajoin jo useampi viikko sitten. Kiertue kulkee uusimman albumin nimellä Halo Tour 2023 ja tasan yhdeksältä yleisön mylviessä yhtye astelikin lavalle kahdella Halo-albumin kappaleella: Northwards ja On The Dark Waters, jotka kumpikin soivat varsin komeasti. Kaiken kaikkiaan illan setti oli painottunut kahteen viimeisimpään albumiin, joilta poimitut kappaleet käsittivät yli puolet kuulluista kappaleista.
Ennen neljäntenä kuultua takuuvarmaa yleisön villitsijää eli Silver Bridea yhtyeen laulaja Tomi Joutsen puhutteli ensimmäisen kerran yleisöä kehuen Tamperetta kaupunkina, jossa on aina kiva soittaa ja jossa tuetaan elävää musiikkia.
Helppo yhtyä arvioon, onhan kaupunki täynnä vireitä kulttuuripaikkoja. Silver Bridea seurasi illan vanhimpiin kappaleisiin kuuluva Into Hiding, joka löytyy vuonna 1994 ilmestyneeltä Tales from the Thousands Lakes -albumilta. Joutsenen örinä täytti Pakkahuoneen muistuttaen Amorphiksen juurien olevan tiukasti death metallissa. Into Hidingin perään tulleessa Wrong Directionissa Pakkahuoneen yleisö aloitti spontaanin äänekkään taputtamisen tahdissa. Amorphis sai tamperelaisyleisöltä syystäkin rakkautta osakseen muutenkin läpi illan.
Uusi Halo-albumi oli loppusetissäkin kahden kappaleen verran esillä, kun ensisingle The Moon ja Seven Roads Come Together soivat peräkkäin. Myös näissä uusimmissa kappaleissa löytyy Amorphikselle ominaista itämaista mystiikkaa etenkin Esa Holopaisen ja Tomi Koivusaaren kitaroinnissa sekä Santeri Kallion ilmavissa kosketinkuvioissa, jotka pääsivät entisestään oikeuksiinsa seuranneen Heart Of The Giantin soolo-osuuksissa.
Uran alkupuolen deathmetallista on monien kehityskaarien jälkeen päädytty nykyiseen melodisempaan suuntaan kallellaan olevaan progressiiviseen metalliin deathmetallialkujuuria unohtamatta mystisen itämaisen soundin höystäessä keitosta.
Soundi on jalostunut levy levyltä Tomi joutsenen liityttyä yhtyeeseen ennen vuoden 2005 Eclipse albumia ja hioutunut lähes täydellisyyteen kahden viimeisimmän albumin Queen Of Time ja Halo myötä.
Yhtyeen alkuperäinen basisti Olli-Pekka Laine palasi yhtyeeseen ennen Queen Of Timea, joten nykyisin yhtye on alkuperäisessä kokoonpanossaan Koivusaari, Holopainen, Laine sekä rummuissa Jan Rechberger lisättynä Kalliolla ja Joutsenella. Alun perin yhtyeessä ei ollut kosketinsoittajaa ja kuten Joutsen bändiesittelyssä totesi, niin Koivusaari on yhtyeen alkuperäinen laulaja.
Setin lopussa tuli ensin tuore Amongst Stars ja perään setin päättäneet alkuaikojen Black Winter Day ja My Kantele. Ensin mainitun albumiversio on duetto, jonka naisääntä laulaneen Anneke van Giersbergenin osuudet tulivat tänään taustanauhalta.
Vaikka Amongst Starsin vaihtuessa Black Winter Dayksi Joutsen tuumailikin, että ”jos äskeinen oli semmoinen kiukkuinen viisivuotias vekara, niin tää seuraava biisi on semmoinen keski-ikää lähestyvä synkkä ukko”, niin hyvin soljuivat peräkkäin alkupää ja loppupää Amorphiksen tuotannossa.
My Kantele loppunostatuksineen on taas yksinkertaisesti parhautta ja tiivistää täydellisesti sekä Amorphiksen mystisen soundin että sitä tukevat Kalevalalaiset sanoitukset. Vieläkin nousee iho kananlihalle pelkästä muistijäljestä.
Encore oli vain kahden kappaleen mittainen alkaen jyhkeästi tuoreella The Beella ja päättyen House Of Sleepiin. Jälkimmäinen muodostui vähemmän yllättävästi illan äänekkäimmäksi yhteislauluksi. Vanha piiritullikamarin rakennus ei ollut todellakaan unessa. Loppusoittona toimi taustanauhalta tullut uusimman albumin My Name Is Night lauantaiyön pimennyttyä Pakkahuoneen ulkopuolella.
Kaikkiaan Amorphis soitti hilkun alle puolitoista tuntia. Kun tilaisuudessa ei ollut myöskään lämmittelijää, niin jotenkin tuntui ilta loppuvan lyhyeen, joka olikin muuten täydellisen metalli-iltaman ainoa kompastuskivi. Setti olisi mielestäni kaivannut pari-kolme kappaletta lisää, materiaaliahan olisi ammennettavissa neljäntoista studiolevyn verran.
Ehkä turhaa nillitystä, sillä astuessani ulos, olo oli kuitenkin tyytyväinen. Ulkona ei odottanut Black Winter Day vaan White Winter Night, sillä lumigeddon tai pyrypommitus, tai mitä muita mukahauskoja nimityksiä sitä onkaan, oli valkaissut Tampereen kadut, joten lumessa kahlaten jatkui suunta kohti Tampereen yötä My Kanteletta hyräillen.
Amorphis, Halo Tour 2023, Tullikamarin Pakkahuone, lauantai 18.2.2023