Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Lahden dopingskandaali 2001 päätyy tv-sarjaksi Tampereen seudulla – "Ei ole mikään salaisuus, että..."

Lahti 2001 nähdään Ruudussa kuluvan vuoden loppupuolella.

Lahden vuoden 2001 MM-hiihtojen suomalaisesta doping-skandaalista on tekeillä kuusiosainen televisiosarja, joka nähdään Ruudussa loppuvuonna 2023. Lahti 2001 -sarja pohjautuu tositapahtumiin, mutta kyseessä on fiktiivinen tarina.

Sarjaa kuvataan paljon Tampereen seudulla vaikka Lahti on luonnollisesti näkyvin paikkakunta.

– Olemme kuvanneet kolme viikkoa Pirkanmaalla, muun muassa Tampereella, Pirkkalassa ja Kangasalalla ja kuvaamme vielä toiset kolme viikkoa ainakin Tampereella, Pirkkalassa ja Lempäälässä, Lahti 2001 -sarjan tuottavan Take Two Studiosin Sara Norberg kertoo Tamperelaiselle.

Kuvaamme vielä toiset kolme viikkoa ainakin Tampereella, Pirkkalassa ja Lempäälässä.

Tampereen seudulla kuvattavat kohtaukset liittyvät muun muassa roolihenkilöiden elämään kotona tai mökillä. Tampereen seudun helposti tunnistettavia maisemia ei sarjasta voi bongata, sillä Pirkanmaan kunnat eivät esiinny sarjassa nimillään.

– Ei ole mikään salaisuus, että meidät houkutteli Tampereelle Film Tampereen hallinnoima audiovisuaalisen alan tuotantokannustin, mutta Tampereella on myös aina ollut lämmin vastaanotto ja asioiden järjestäminen on ollut nopeaa ja ongelmatonta, tuottaja Sara Norberg toteaa.

Sarjan juoni kulkee useassa aikatasossa, mutta päähuomio on Lahden MM-kisojen ympärillä.

– Vaikka Lahti 2001 -sarja pohjautuu tositapahtumiin, kyseessä on fiktiivinen tarina. Aihe tuntuu olevan suomalaisille yhä arka, ja yksi sarjan tavoitteista onkin tuoda laajempaa ymmärrystä yli 20 vuotta vanhoista dramaattisista tapahtumista. Sarja pakottaa meidät vaikeiden asioiden äärelle, mutta uskomme sen tarjoavan mahdollisuuden ymmärtää eri toimijoita aiempaa paremmin, Norberg kuvailee.

Käsikirjoittajina toimivat Riku Suokas ja Heikki Syrjä. Draamasarjan ohjaavat Suokas ja Lauri Nurkse.

Sarjan pääosassa nähdään Mikko Leppilampi. Muissa rooleissa ovat muun muassa Johannes Holopainen, Minka Kuustonen, Tobias Zilliacus, Pertti Sveholm, Jon-Jon Geitel, Kai Vaine, Marc Gassot sekä norjalainen Veslemøy Mørkrid.