Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poliisi: Etelä-Hervannan vajapalo sytytettiin tahallaan – Epäilty jo tunnustanut

Poliisi epäilee torstaista Etelä-Hervannan tulipaloa tahallaan sytytetyksi.

Tulipalolle ei ole ollut todettavissa mitään luonnollista syttymissyytä.

Poliisi sai eilen tostaina aamuyöllä kello 02:n aikoihin hätäkeskuksen kautta ilmoituksen tulipalosta Simo Kaarion kadulta Etelä-Hervannasta. Asukas oli herännyt liekkien loimuamiseen ja havainnut puutarhavajan olevan tulessa. Samoin läheinen muovinen roska-astia oli tulessa.

Tulipaloille ei ollut todettavissa mitään luonnollista syttymissyytä vaan poliisi epäilee niiden olevan tahallaan sytytettyä. Poliisi suorittaa asiassa esitutkintaa rikosnimikkeellä vahingonteko.

Poliisi tavoitti tekoon epäillyn henkilön tekopaikan läheisyydestä ja hänet otettiin kiinni. Rikoksesta epäilty on kuulusteluissa myöntänyt sytyttäneensä tulipalot tahallaan.

Poliisi tutkii teon yhteyttä muihin Hervannan alueella tapahtuneisiin vastaaviin tapauksiin.