Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tammerfestin Ratinanniemen esiintyjät julkistettu, vain kaksi puuttuu – Luvassa myös iso muutos

Tammerfestin pääareenan Ratinanniemen ohjelma on julkistettu.

Ohjelmistoon on kiinnitetty Suomen tunnetuimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuva Apulanta, bilejyrä Portion Boys, Sunrise Avenuesta soolouralle siirtynyt Samu Haber, suorapuheisista lyriikoista tunnettu rap-yhtye Gasellit, 2000-luvun suosikkiyhtye ja viime vuonna paluun uudella levyllä tehnyt Scandinavian Music Group, Maradona, Pämppää ja Lähiöunelmii biiseistään tunnettu Teflon Brothers, pop-duo Ida Paul & Kalle Lindroth, juuri Emmoja kahminut BESS ja Minä sydän sinä -hitillä läpilyönyt Frans Harju.

Jo aiemmin julkaistuja festivaalin esiintyjiä ovat VV, Haloo Helsinki!, Arttu Wiskari, Elastinen, Suvi Teräsniska ja Olavi Uusivirta.

Tammerfestin päätöspäivään on luvassa vielä kaksi isoa kotimaista kiinnitystä, jotka julkistetaan myöhemmin.

– Tammerfest on vakiinnuttanut paikkansa paitsi Tampereen myös koko Suomen kesässä. Kaupunki sykkii festaritunnelmaa ja houkuttelee paikalle runsaasti myös alueen ulkopuolisia juhlijoita. On hienoa, että saimme jälleen laajasti eri musiikkigenrejen edustajia ohjelmistoon, ja vastattua laajan yleisön toiveisiin. Vielä jäi vakan alle pari nimeä, jotka julkistetaan kevään ja kesän aikana!”, kommentoi promoottori Janne Tamminen tiedotteessa.

Tulevana kesänä Tammerfest on aikuisten festivaali, kun koko Ratinanniemen alue noudattaa 18 vuoden ikärajaa.

– Ikärajamuutos sujuvoittaa liikkuvuutta, kun alueen sisällä raja-aitoja voidaan vähentää merkittävästi. Tämä myös lisää viihtyvyyttä. Asiaa selvitettiin kuullen kaikkia osapuolia. Yleisöstä 1 prosenttia on ollut aiemmin alaikäisiä ja alaikäisten kävijöiden määrä on ollut laskusuunnassa vuosittain.

Tammerfestin kaikki lipputyypit ovat myynnissä Tiketissä ja Lippupisteessä.

Tammerfest järjestetään 20.–22. heinäkuuta.