Tampereen Oopperan ensi vuoden oopperatuotantona nähdään Giuseppe Verdin (1813–1901) La Traviata. Oopperan ensi-ilta on Tampere-talossa lauantaina 2. maaliskuuta 2024.
Teoksen ohjaa oopperadebyyttinsä tekevä Samuel Harjanne, joka tunnetaan etenkin katsoja- ja arvostelumenestystä saaneista musikaaliohjauksistaan. Harjanteen viime vuosien meriitteihin lukeutuvat muun muassa Tampereen Teatterin Anastasia (2022), Tampereen Työväen Teatterin Come From Away (2022), Matilda (2021) ja Billy Elliot (2018) sekä Helsingin kaupunginteatterin Priscilla (2022), Pieni merenneito (2019) ja Kinky Boots (2018).
– Olen jo vuosia haaveillut oopperan ohjaamisesta. Taiteenlajina ooppera ei ole minulle se tutuin, ainakaan vielä, mutta minua on aina kiehtonut oopperalavojen suuret tunteet ja isot ilmaisumuodot. Saan kunnian ohjata ensimmäisenä oopperanani Verdin La Traviatan, oopperamaailman kruununjalokiven, jonka musiikki on sykähdyttävän rikasta ja puoleensavetävää. Tuleva ohjaus tuntuu kaikin puolin kiinnostavalta ja motivoivalta, Harjanne kertoo tiedotteessa.
Tampere Filharmoniaa johtaa italialainen kapellimestari Giancarlo Andretta, joka on johtanut Tampereen Oopperassa Verdiä aiemminkin: vuoden 2022 Naamiohuveissa ja vuoden 2007 Aidassa. Teoksen lavastuksen suunnittelee Peter Ahlqvist, puvut Tinja Salmi, valot Ville Syrjä ja koreografian Jack Johansson. Tampereen Oopperan kuoron valmennuksesta vastaa kuorokapellimestari Heikki Liimola.
La Traviata kantaesitettiin Venetsiassa vuonna 1853, ja se on tähän päivään mennessä yksi maailman kaikkien aikojen esitetyimmistä oopperoista. Tampereen Oopperassa teos on esitetty kaksi kertaa aiemmin, vuosina 1949 ja 1969.
Oopperan päähenkilö on kurtisaani Violetta, johon romanttinen Alfredo rakastuu. Violettan roolin tulkitsee sopraano Marjukka Tepponen, jolle traaginen hahmo on tuttu jo uran alkuvuosilta; Tepponen teki debyyttinsä vuonna 2008 Violettan roolissa Jyväskylän Oopperassa.
La Traviata -oopperan koko roolitus julkaistaan myöhemmin. Liput tulevat myyntiin perjantaina 17. helmikuuta.