Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Korkojen nousu sai lainanottajat innostumaan korkosuojauksesta – "Taloyhtiölainojen korkosuojauksia tehtiin selvästi aikaisempaa enemmän"

Tampereen Seudun Osuuspankin (OP Tampere) vuoden 2022 liikevoitto oli tammi-joulukuussa 42,7 miljoonaa euroa. Liikevoitto kasvoi edellisvuodesta 6,5 miljoonaa euroa. Pankin omistaja-asiakkaille maksettiin viime vuonna bonuksia 12,4 miljoonaa euroa.

– Rahoitimme viime vuonna runsaasti toimialueemme rakentamista ja mahdollistimme alueen elinvoiman ja hyvinvoinnin kehitystä perustehtävämme mukaisesti. Tämä näkyi yritys- ja yhteisöluottokantamme kasvussa, jossa erityisesti taloyhtiöluottojen voimakas kasvu oli merkittävää. Taloyhtiölainojen korkosuojauksia tehtiin selvästi aikaisempaa enemmän ja kannustamme jatkossakin taloyhtiöitä tekemään remontit kiinteällä korolla, jolloin vastikkeet ja korkokulut ovat ennakoitavia. Myös sijoituskysyntä oli vahvaa ja sijoittaja-asiakkaiden ja rahastojen osuudenomistajien määrät kasvoivat, kertoo OP Tampereen toimitusjohtaja Jani Vilpponen tiedotteessa.

Rahoitustoiminta oli joulukuun lopussa 4 500 miljoonaa euroa. Rahoitustoiminta kasvoi vuodessa 4,9 prosenttia. Uusia asuntoluottoja nostettiin 4,2 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Asuntoluottokanta kasvoi vuodessa 95 miljoonaa euroa eli 3,7 prosenttia.

Uusien asuntoluottojen korkosuojausaste oli 32 prosenttia, ja viidesosa vuonna 2022 otetuista uusista korkosuojaustuotteista otettiin olemassa oleviin asuntoluottoihin. Joka viides asuntoluotto suojattiin tapaturmaisen pysyvän haitan, työkyvyttömyyden, työttömyyden ja kuoleman varalta. Uusista asuntoluotoista 82 prosenttia on sidottu asuntoluottojen yleisimpään viitekorkoon eli 12 kuukauden euriboriin.

Uusia yritys- ja yhteisöluottoja nostettiin 1,5 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Yritys- ja yhteisöluottokanta kasvoi vuodessa 113 miljoonaa euroa eli 8,5 prosenttia. Hyvin sujunut alkuvuoden ensimmäinen neljännes myötävaikutti koko vuoden nostettujen yritys- ja yhteisöluottojen määrään sekä luottokannan kasvuun.

Vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä kustannustason ja korkojen nousu aiheuttivat hiipumista yritysliiketoiminnan kasvulle, kun asuntotuotanto vähentyi merkittävästi. Viimeisellä neljänneksellä yritys- ja yhteisöluottoja nostettiin 20 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna, mikä kuvaa talouden ajautumista vaikeampaan tilanteeseen. Taloyhtiöiden korkosuojaukset lisääntyivät, mutta korkosuojaustaso on edelleen melko alhainen. Yritys- ja yhteisölainojen maksusuunnitelmien muutokset eivät ole kasvaneet ja luottotappiot ovat pysyneet alhaisina.

OP Tampereen asiakasvarat olivat vuoden lopussa 5,6 miljardia. Rahastoihin, indeksilainoihin sekä vakuutussijoituksiin tehtiin merkintöjä 113,7 miljoonaa lunastuksia enemmän. Kokonaisuudessaan asiakasvarat laskivat 1,5 prosenttia markkina-arvojen muutokset huomioiden.

– Korkojen nousu on lisännyt sijoitusvaihtoehtoja merkittävästi. Loppuvuodesta erityisesti pääomaturvatut indeksilainat kasvattivat suosiotaan. Sijoitukset indeksilainoihin peräti tuplaantuivat vuoden aikana, kommentoi OP Tampereen varallisuudenhoidon liiketoimintajohtaja Jani Eenola tiedotteessa.

Vuosi 2022 oli erikoinen asuntomarkkinoiden näkökulmasta. Vuosi alkoi asuntomarkkinoiden kasvua odottaen, ja ensimmäinen neljännes oli hyvä. Venäjän hyökkäyssodan alkaminen Ukrainassa laski suomalaisten asunnonostoaikeet historiallisen alhaalle, mutta Tampereen vetovoima piti asuntokaupan volyymit täällä muuta Suomea korkeammalla loppuvuoteen asti. Todellinen pudotus asuntomarkkinoissa näkyi vuoden viimeisellä neljänneksellä, jolloin asuntokauppaa tehtiin noin 40 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavaan aikaan.

Vuoden viimeisellä neljänneksellä asuntojen hintojen nousu pysähtyi, ja joissain asunnoissa nähtiin jopa hintojen laskua. Hinnat nousivat Tampereella vuonna 2022 keskimäärin 4 prosenttia käytetyissä asunnoissa ja 7 prosenttia uudiskohteissa. Keskimääräinen käytetyn asunnon velaton myyntihinta oli Tampereella noin 260 000 euroa, joka on saman verran kuin vuonna 2021. Vuonna 2022 Tampereella tehtiin 14 prosenttia vähemmän käytetyn asunnon kauppaa ja 53 prosenttia vähemmän uudiskohteiden kauppaa verrattuna edelliseen vuoteen. Pienten asuntojen hinnoissa oli laskua viimeisellä neljänneksellä 4 prosenttia verrattuna vuoteen 2021, ja samalla suurten asuntojen hinnat nousivat 2 prosenttia.

OP Koti Pirkanmaan liikevaihto laski vuodesta 2021 noin 800 000 euroa ollen 5,7 miljoonaa euroa.

Vuoden 2022 aikana Pohjola Vakuutuksen maksamien korvausten määrä kasvoi Pirkanmaalla 35 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna. Maksettujen korvausten määrä Pirkanmaalla oli viime vuonna 95,9 miljoonaa euroa. Vahinkojen ja maksettujen korvausten määrä on kasvanut merkittävästi vuoteen 2021 verrattuna.

– Vahinkojen määrä nousi selvästi edellisvuoteen nähden, jolloin elimme poikkeuksellisia aikoja koronapandemian vuoksi. Paluu kohti normaalia arkea näkyy vahinkotilastoissa, jotka ovat palanneet pandemiaa edeltävän ajan lukemiin. Erityisen voimakasta korvausten kasvu oli yritysasiakkaiden omaisuusvahingoissa, joista maksettiin korvauksia yli kaksi kertaa edellisvuotta enemmän, kertoo Pohjola Vakuutuksen myyntijohtaja Juho Laine tiedotteessa.

Yhteiskunnan avautumisen myötä myös erilaiset taudit ovat kiertäneet väestössä koronapandemia-aikaa vilkkaammin. Myös tapaturmia on sattunut enemmän. Henkilövahinkojen yli 13 prosentin kasvun taustalla näkyykin erityisesti vilkastuneet käynnit lääkärien vastaanotoilla. Terveysvakuutuksien korvaustilastoissa näkyy selvä 33 prosentin kasvu verrattuna vuoteen 2021 koko maan tasolla.

Yhteiskunnan avautuminen näkyy erityisen voimakkaasti matkavakuutuksista korvatuissa vahingoissa. Matkustajavahinkoja on tapahtunut erityisesti suosituissa matkustuskohteissa, kuten Espanjassa, Kreikassa ja Turkissa. Useimmiten matkaajan yllättää hengitystieinfektiot ja vatsataudit.

– Matkustajavahinkojen lisäksi myös matkatavaroille on sattunut ja tapahtunut. Henkilöasiakkaiden matkavakuutuskorvausten määrä kasvoi Pirkanmaalla 81 prosenttia verrattuna vuoteen 2021.