Muusikko Samuli Putro saapuu vieraaksi ja esiintymään Tampereen Vanhaan kirkkoon tänään perjantaina. Epäilijän kirkko -tilaisuus alkaa Vanhassa kirkossa illalla kello 18. Yle kuvaa tapahtuman, ja ohjelma esitetään Yle TV1:ssä 12. maaliskuuta.
Tampereen Vanhassa kirkossa on vuodesta 2020 järjestetty Agnostikkoklubin tilaisuuksia, joihin on kutsuttu muusikoita esiintymään ja keskustelemaan Vanhan kirkon papin Olli Viljakaisen kanssa.
– Epäilijän kirkko -tapahtuma muistuttaa Agnostikkoklubia, sillä ohjelmassa on nytkin sekä keskustelua että musiikkia. Tällä kertaa mukana on myös rukous ja evankeliumin lukemista. Ohjelma esitetään Ylen tv-jumalanpalveluksen ohjelmapaikalla, kertoo pastori Viljakainen tiedotteessa.
– Keskustelemme Samuli Putron kanssa muun muassa paastosta, sillä ohjelman esitysaika on paaston aikaan maaliskuussa.
Olli Viljakaisen mukaan Epäilijän kirkko -tilaisuudessa ”annetaan enemmän kysymyksiä kuin vastauksia”. Uskon epäilyä hän pitää luonnollisena asiana, joka kuuluu myös kristinuskon perinteisiin.
Epäilijän kirkko pidetään perjantaina 3.2. kello 18–19.30 Tampereen Vanhassa kirkossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Televisioinnin vuoksi yleisöä pyydetään saapumaan kirkkoon hyvissä ajoin. Vanhan kirkon ovet ovat avoinna kello 17.15 alkaen.