Asuntokauppa on lähtenyt nousuun loppuvuoden hiljaisuuden jälkeen, sillä uuden kodin aikoo seuraavan vuoden kuluessa ostaa nyt yhä useampi suomalainen. Heidän määränsä on noussut joulukuusta tammikuuhun peräti 27 prosenttia.
Kyseessä on Tilastokeskuksen tutkimus, josta Suomen Kiinteistönvälittäjät ry (SKVL) kertoo tiedotteessaan.
SKVL:n tammikuun viimeisellä viikolla tekemän ylimääräisen jäsenkyselyn vastauksista selviää, että vuodenvaihde toi selvän muutoksen asunnonvaihtajien liikehdinnässä.
Kyselyt myynnissä olevista asunnoista ovat vilkastuneet merkittävästi ja myös kauppoja tehdään nousevaan tahtiin. Toteutuneissa kauppahinnoissa on ennustetusti toteutunut lievää laskua, mutta ei romahdusta.
– On kuitenkin tärkeää huomata, että myyjät eivät hyväksy mitä vain tarjouksia. Jos pyynti on kohtuullinen niin kaupat syntyvät helpommin, kun molemmat osapuolet ymmärtävät mikä on järkevä tarjous. Uusia myyntikohteita on myös tullut alkuvuodesta markkinoille, kertoo SKVL:n toimitusjohtaja Jussi Mannerberg tiedotteessa.
Ensimmäisenä vilkkaaseen asuntokaupantekoon on Suomessa herännyt kolme aluetta: pääkaupunkiseutu, Lahden alue ja Keski-Suomi.
Mannerbergin mukaan eri puolilla maata kysynnän käyntiinlähtö tapahtuu hieman eri tahdissa ja esimerkiksi omakotitalojen kysyntä alkaa nousta, kun lumet sulavat.
– Kerrostaloasuntoja kysytään nyt eniten ja monet ostajat ovat aiempaa kiinnostuneita energia-asioista sekä esimerkiksi sähköautojen latauspaikoista, Mannerberg kertoo tiedotteessa.
Uudempi hyväkuntoinen asunto on kiinnostavin ja niissä on myös hintakehitys kasvukeskuksissa säilynyt lähimpänä viime vuosien tasoa. Hintaromahdusta ei ole tullut, mutta toteutunut hintataso on noudatellut keskimäärin varsin tarkasti sitä mitä hinnoista on ennustettu.
Energiamuotojen vaikutus hintoihin on jäänyt ennakoitua pienemmäksi ja uuteen korkotasoon on nyt totuttu ja asunnon ostajat uskaltavat tehdä päätöksiä.
– Tällä hetkellä asunnon ostajan kannattaa olla aktiivisesti liikkeellä, kun valinnanvaraa on markkinoilla ja tarjonta kasvaa, kommentoi SKVL:n Mannerberg tiedotteessa.