Saarioinen Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kaisu Avotie on valittu Vuoden 2022 yritysjohtajaksi.
Hänet palkittiin pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta työstä Pirkanmaan elinkeinoelämän hyväksi. Tampereen kauppakamari on palkinnut vuoden yritysjohtajia vuodesta 1995.
Vuodesta 2010 Saarioisten hallitusta johtanut Kaisu Avotie seuraa tehtävässään tarkasti numeroita, mutta sanoo tuotekehityksen olevan sydäntään lähellä.
– Kuulun Saarioisten uusien tuotteiden arviointiryhmään. Meille on tärkeää pysyä kehityksessä mukana ja muuttua uusien trendien ja kuluttajasukupolvien mukana, kerrtoo Avotie tiedotteessa.
Viime vuosien suurimpia muutoksia on ollut kysynnän ja ostokäyttäytymisen erilaistuminen.
– Tuotteiden odotetaan vastaavan yhä yksilöllisempiin tarpeisiin. Yhden ja kahden hengen talouksien lisääntyminen on myös muuttanut kysyntää.
Hallituksen puheenjohtajana Avotie haluaa kehittää avoimen johtamisen ja yhdessä tekemisen kulttuuria.
– Tänä päivänä vastuullisuusasiat ovat pinnalla, ja myös ne on hoidettava hyvin. Vastuullisuudesta on huolehdittu Saarioisilla jo ennen kuin asiasta on ryhdytty puhumaan julkisesti. Se on ollut raaka-aineen tehokasta käyttöä ja jätteiden oikeanlaista käsittelyä, mutta myös henkilöstön hyvinvoinnista huolehtimista ja turvallista tuotantoa.
Henkilökohtaiseksi tavoitteekseen Kaisu Avotie on asettanut viestikapulan siirtämisen perheyrityksessä onnistuneesti eteenpäin.
– Pirkanmaalla on ollut hyvä yrittää. Jokainen aika on sisältynyt omat haasteensa. Saarioisten Sahalahden tehtaalta ei ollut aluksi suoraa tietä Kangasalle ja Tampereelle, ennen kuin se rakennettiin 1950-luvulla. Nyt elämme pandemian jälkeistä aikaa, jota värittää Ukrainan sodan vaikutukset, kuten kustannusten kova nousu. Mutta eteenpäin olemme aina päässeet, kun on osattu tehdä oikeanlaisia ratkaisuja.