Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Keikka-arvio | Näin avasi Tavara-asema Tampereella: Saimaa approved – Katso hienot kuvat!

Tampere on hiljalleen vakiinnuttanut Nokia-areenan myötä asemiaan Suomen merkittävimpänä tapahtumakaupunkina, mutta pelkästään areenaan ei kaupungin tarjonta nojaa.

Kompaktilla etäisyydellä keskustassa löytyy monen kokoista keikkapaikkaa Tampere-talosta, Yo-talosta ja Olympia-korttelista lähtien, unohtamatta Tullikamaria, joka Pakkahuoneen ja Klubin lisäksi toi tarjontaansa nyt Tavara-aseman.

Massiivisen siirto-operaation jälkeen vanha tavara-asema on restauroitu ulkoa perinteikkäästi, mutta sisätilat on uusittu täysin nykyaisaiseksi tapahtumatilaksi. Varsin toimivan oloiset puitteet tapahtumien järjestämiselle oli saatu luotua. 1200 hengen vetoisessa tilassa on 300 hengen parvi sekä 900 hengen permanto. Avausiltana hilkkua vaille loppuunmyytynä tilassa oli varsin tiivis mutta hilpeä tunnelma.

Tavara-aseman ensimmäisenä esiintyjänä sai kunnian toimia Matti Mikkolan luotsaama Saimaa.

Tai oikeammin aivan ensimmäinen esiintyjä oli yleisön sisääntuloa säestänyt legendaarinen Dj Bunuel, joka on pyöritellyt levyjä jo lähes puoli vuosisataa. Dj Bunuelin levyjen tahdissa tunnelma alkoi tiivistymään kohti yhdeksää siirryttäessä, kun viimeisen puolentunnin aikana paikalle saapui varmaan noin puolet yleisöstä.

Vähän yhdeksän jälkeen Tavara-aseman lavan otti ensimmäisenä haltuunsa Saimaa, joka täytti isohkon lavan joka ikisen neliösentin neljätoistahenkisellä kokokoonpanollaan. Kokoonpanossa oli tänään kolme lyömäsoittajaa, kaksi kosketinsoittajaa, kaksi puhallinsoittajaa, neljä kitaristia, bassotaiteilija ja kaksi naislaulajaa. Kokoonpano saikin aikaan massiivisen täyteläisen äänimaiseman heti alkumetreistä lähtien. Juhlallisesti tapahtumatila avattiin Jean Sibeliuksen sävelin, kun Karelia-sarjan Intermezzo aloitti Saimaan musiikillisen ilotulituksen.

Saimaan esiintymisissä ja musiikissa ylipäänsäkin keskustelevat sopusoinnussa keskenään rock, jazz, soul, groove, progressiivisuus ja psykedelia. Tavara-aseman illassa noin puolet kappaleista olivat instrumentaaleja ja puolet laulettuja. Matti Mikkolan sanoin yhtye soitti vanhan liiton meiningillä kaksi settiä.

Ensimmäiseen settiin mahtui muun muassa tuoreimman Pyhimys-yhteistyön hedelmä Hermesetas sekä kitaristi Jesper Anastasiadisin tulkitsema upea versio Juice Leskisen Per Vers runoilijasta. Koko ensimmäinen setti päättyi Stevie Wonderin kappaleeseen Signed, Sealed, Delivered (I’m yours), joka oli Nelli Saarikosken ja Liisa Anastasiadisin laulamana käännetty suomeksi muotoon silmästä silmään oon sun. Soulia ja groovea huokuva kappale päättyi rumpu- ja kosketinsooloihin, jonka jälkeen yleisö päästettiin reilun vartin tankkaustauolle.

Koska oltiin rokkiklubilla, niin tauolla tuskin monikaan kävi kahvilla, vaan ennemminkin muita juomia hakemassa. Niinpä toisen setin alkuun olikin hyvä nauttia Olympia-kahvit. Matti Mikkolan kertoman mukaan niin ikään alussa kuultu Tällä kadulla oli otettu settiin mukaan pitkästä aikaa ”joulukuussa vastaan tulleen randomtyypin esittämän toiveen vuoksi”. Kappalehan on Saimaan ensimmäiseltä levyltä Pepe & Saimaa vuodelta 2014, eikä sitä kyseisenä kesänä voinut välttyä kuulemasta. En koskaan aikoinaan kyseistä Pepe Willberg ja Saimaa yhteistyötä päässyt todistamaan livenä, mutta tämäniltaisen lisäksi olen todistanut kappaleen myös Pepe Willbergin esittämänä menneenä kesänä pohjoisessa Pyhä Unpluggedissa ja kyllä näistä Tavara-asemalla kuultu Saimaan versio taisi lopulta viedä pidemmän korren.

Tällä kadulla jälkeen siirryttiin instrumentaaliseen maailmaan, kun pohdiskeltiin ikiaikaista kysymystä ”kuka murhasi Laura Palmerin” Twin Peaks -tunnarin muodossa. Perään suoraan soljunut Sataprosenttinen suoritus sai aikaan alkaessaan ehkä kovaäänisimmät spontaanit suosionosoitukset yleisöltä. Joskin yleisö oli muutenkin iloisella mielellä liikkeellä ja ympäri tilaa näkyi tanssivia ihmisiä läpi illan. Kappale sinällään kuvasi Saimaatakin tänään varsin mallikkaasti, sillä kyllä tänään nähtiin yhtyeeltäkin vähintään sataprosenttinen suoritus.

Vaikka Tavara-asemalle saapuessa taivas suolsi alas vettä kaikissa muodoissaan, niin loskan ja harmauden keskellä kesäfiiliksen toi viimeistään setin lopussa kuultu Hair-musikaalista tuttu hippiaatteen tiivistymä Let the sunshine in, tällä kertaa suomeksi käännettynä muodossa Kuljen valoon, kuljen aurinkoon. Johan ne päivät hiljalleen pitenevät, niin kesää ja aurinkoa kohti tässä jo kuljetaan. Setin lopetti Saimaan versio Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maijasta, jonka aikana teki mieli sulkea silmät ja heittäytyä vain musiikin vietäväksi, todella sielukas ja vaikuttava päätös setille.

Parit encoretkin yhtye vielä soitti ja koko illan päätti Matka mielen ytimeen -albumin nimikappale. Varsin osuva päätös illalle, sillä koko reilu kaksituntinen oli ollut nimenomaa matkaa mielen, ja musiikin, ytimeen.

Perjantai 13. päivä avajaispäivänä ei ollut Tavara-asemalle maineensa veroinen. Loskan ja räntäsateen keskelle auringon toi Saimaa ja lisäksi tapahtumatilana Tavara-asema vaikutti varsin toimivalta. Kiertäessäni eri paikoissa keikan aikana, niin soundit olivat pääosin kohdillaan joka puolella, lähinnä parven alla ihan seinän vieressä soundit jonkin verran puuroutuivat Muuten ei ollut ainakaan minulla valittamista. Tila tuo ensimmäisen illan kokemuksella erittäin hyvän lisän

Tampereen kulttuuritarjontaan ja onkin saanut varsin lentävän lähdön, sillä useampikin tulevien kuukausien tapahtumista on jo tässä vaiheessa loppuunmyyty. Voin suositella tutustumaan.

Saimaa, Tavara-asema, perjantai 13.1.2023